Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Tag Archives: yötön yö

Yötöntä yötä odotellessa

Yötön yö, keskiyön aurinko ja polaaripäivä ovat nimityksiä ajalle jolloin aurinko ei laske horisontin alapuolelle. Sitä esiintyy ainoastaan napapiireillä ja niitä korkeammilla leveysasteilla. Suomessa polaaripäivä alkaa ensimmäisenä maan pohjoisimmassa paikassa Nuorgamissa 16. toukokuuta. Pallastunturin korkeudella se alkaa kymmentä päivää myöhemmin, toukokuun 26. päivä.

Viime viikolla sääennuste lupasi kirkasta säätä torstain ja perjantain väliseksi yöksi. Hyvän ennusteen kannustamina päätimme toteuttaa Antte Lauhamaan kanssa erään mielessämme hautuneen suunnitelman. Tavoitteenamme oli hiihtää yöksi Pallaksella sijaitsevan Pyhäkurun päälle odottamaan auringon nousua ja sitten laskea hienoa kurua aamuauringon loisteessa.