Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Tag Archives: Ultra-Trail du Mont Blanc

Ultra Marathon du Mont Blanc – arvonta käynnissä

”Jokavuotinen maailman suurimman ja arvostetuimman polkujuoksutapahtuman pääsyprosessi on jälleen alkanut, ja suurimmalla osalla on aika heittää arpaliput tapahtumaan pääsemiseksi.
Osallistuminen ei ole monellekaan ultrajuoksijalle itsestään selvyys. Tapahtumaan voi päästä tarpeeksi ITRA-pisteitä keräämällä eli pärjäämällä ultrajuoksukisoissa tai sitten kiertämällä tarpeellisen määrän tarpeeksi pitkiä ultrajuoksuja. Onneksi nykyisellään systeemillä suomalaisellakin juoksijalle pisteiden kerääminen on helppoa”, kertoo viisi kertaa UTMB:lle osallistunut ja kuudetta kertaa mukaan pyrkivä Heikki Hihnala. Tällä kertaa tavoitteena on CCC – 101 kilometriä.


Ultrajuoksua Alpeilta Kiinaan

Ultra Trail du Mont Blanc on tämän vuoden osalta jo historiaa, mutta kesän käännyttyä helteisen kisaviikon jälkeen syksyksi, sitä on syytä hieman muistella – ja kenties ottaa opiksi, jos tähtää tapahtumaan vuoden kuluttua. Keskeisen opetuksen voi sanoa jo heti alkuun: viivytelkää mahdollisimman pitkään kylmässä ennen starttia ja katsokaa mitä laitette jalkoihinne.


UTMB: Heikki Hihnala juoksee 170 km Alpeilla

Ensi viikolla alkavaan Ultra Trail du Mont Blanc (UTMB) -tapahtumaan osallistuu 8 000 muun kilpailijan mukana myös suomalaisia. Neljästi kisoissa mukana ollut Heikki Hihnala juoksee päämatkan 170 km; Chamonixista Les Contaminesin, Courmayerin, Champex-Lacin, Trientin ja Vallorcinen kautta Chamonixiin. Muun muassa Israelin juoksuhaudoissa treenannut seikkailu-urheilija varustautuu matkaan elektrolyyttitableteilla, mutta muistuttaa, että kyseessä on myös kulinaristinen matka ja kansanjuhla, joka jokaisen ultrajuoksijan tulisi kerran elämässään kokea. Odotettavissa on kovia suoritusaikoja.


Petri Kovalainen juoksi Courmayeurista Chamonixiin

Huipun valokuvaaja Petri Kovalainen kävi juoksemassa 119 km kivisiä kärrypolkuja Ultra-Trail du Mont Blancilla. Matkaan mahtui 7 250 m vertikaalinousua mahtavissa maisemissa. Kova korkeapaine ja hiertymät koettelivat pohjoisen polkujuoksijaa, joka taisteli olosuhteita vastaan elektrolyyttitableteilla ja selvisi maaliin Chamonixissa lopulta kunniakkaasti 31 tunnissa. Jos Petri saisi ottaa jotain uudestaan, hän olisi lähtenyt vuoristoon hyvissä ajoin akklimatisoitumaan. Ensi vuonna edessä saattaa olla jo maratonin päämatka, 170 km.