Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Tag Archives: ski mountaineering

Suomen ainoa ski mountaineering -kisaaja: tasamailta hiihtoalpinismin huipulle

”Vertikaalissa ei olla enää hyvänä päivänä kovin kaukana kansainvälisestä vauhdista, puhutaan 2 – 3 % ajassa”, kertoo rakettimaisen nousun ski mountaineeringin Keski-Euroopan areenoille tehnyt lajin ainoa suomalainen, Joonas Kortelainen. Kuluvan kisakauden saldona on jo kolme voittoa. Lajin kova arvostus alppimaissa näkyy enemmän fysiikassa, kuin rahapussissa.


Kotimaisen ski mountaineeringin huipulla: Joonas Kortelainen

Ski mountaineering -erikoismies, hiihtoalpinisti Joonas Kortelainen kävi viime lauantaina voittamassa Ylläs Randon kisasarjan ajalla 1:33.  Kisareitin pituus oli 13,7 km, josta nousua ja laskua oli 1 630 m. Joonas oli sarjassaan omaa luokkaansa, sillä eroa toiseksi tulleeseen kertyi miltei puoli tuntia. Pian kansainvälistäkin kärkeä hätyyttelevän suomalaisen suurimpana haasteena ovat yllättäen alamäet: ”Jos haluaa pärjätä kovatasoisessa kisassa, on uskallettava laskea riskillä. Kisalaskeminen eroaa tavallisesta laskusta usein siinä, että alamäki pyritään menemään mahdollisimman kovaa, mutta samalla kuitenkin taloudellisesti, mikä tarkoittaa isoja käännöksiä ja  suoria linjoja. Kameramiehille harvoin tehdään ylimääräisiä käännöksiä.”