Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Puuterilaskukausi auki Pallaksella!

Teksti & kuvat: Mikko Lampinen

Stop the press!

Viime viikko oli pohjoisessa lämmin. Leudon jakson aikana vesi- ja räntäsateet kiusasivat tuntureita monin paikoin, mutta kuulimme huhua, että sateet olisivat tulleet koko ajan lumena Pallastuntureiden alueella. Asiasta päätettiin ottaa selvää ensimmäisenä mahdollisena kirkkaana päivänä.

1

Aamu oli kaunis ja melko viileä lähtiessämme nousemaan ylös tunturiin. Tähän aikaan vuodesta, ennen kaamoksen alkua, valo on häikäisevän kaunis.

2

Vanhan hissilinjan taustalla näkyy Pyhäkero ja Vatikuru.

3

Hissin yläasema oli saanut kermaisen kuorrutuksen.

4

Antte Lauhamaa fiilistelee kauden ensimmäisen puuterikäännöksen. Lumi oli uskomattoman hyvää. ylhäällä kovan pohjan päällä oli samettinen kerros höyhenen kevyttä pakkaslunta. Taustalla marraskuun auringossa paistattelee Taivaskero (809 m) jonka huipulla sytytettiin ja lähetettiin matkaan Helsingin olympialaisten olympiatuli vuonna 1952.

5

Winter wonderland.

6

7

Antte ja puuterikoira Ursa pöllyttävät alaosan puuterikentillä maagisessa valossa.

8

Alaosan painanteisiin oli kerääntynyt lunta erityisen mukavasti.

9

Hissin vanha ala-asema ja tyytyväinen hiihtäjä.

10

Viimeinen silmäys pelikentälle. Pessimisti ei pety. Odotukset eivät olleet korkeat, mutta priimaa tuli.

11

Otimme kaamosta edeltävistä auringon säteistä kaiken irti, ja pidimme laskujen jälkeen kahvitauon tunturin alla paikassa, jossa alun perin sijaitsi vuonna 1938 valmistunut funkkistyylinen Pallastunturin ensimmäinen hotelli. Saksalaiset räjäyttivät sen vuonna 1944, Lapin sodan aikana.

Laskun aikana sain hyvän muistutuksen alkutalvien hauraista ja vaarallisista lumikerroksisista ennen lumien asettumista. Laskijan paino vaikuttaa tällä hetkellä koko lumipakkaan, ja vyöryt ovat herkässä mitättömissäkin paikoissa.

Monesti kuulee paikallista lumen humahtelua vuorilla ja tuntureilla liikkuessa. Ne on syytä ottaa vakavina varoituksina. Nyt humahdus kuului erityisen vaikuttavana.

Olin tunturin yläosassa kuvaamassa, kun Antte laski vauhdilla ohi. Välittömästi ohituksen jälkeen ylempää ja laajalta alueelta eteni ylhäältä alaspäin todella nopeasti ja voimakkaasti hävittäjäkoneen ääntä muistuttava jymähdys. Koko lumipatja tippui laajalta alueelta maata kohti.

Jyrkemmällä ja suuremmalla alueella olisi varmaan ollut vetelät housussa, mutta nyt oltiin onneksi erittäin loivalla alueella. Oivallinen muistutus se oli kuitenkin.

Hyvää ja turvallista hiihtokautta 2018!

Tags: , , , ,

Kommentti kirjoitukseen “Puuterilaskukausi auki Pallaksella!

Vastaa