Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Mt. Baker Highway

teksti ja kuvat: Tuomas Kaira

huippu1_kuva0
Hiki valuu. Otan pipon pois päästä ja suoristan selkääni hetkeksi. Lunta on satanutkoko illan. Hiutaleet vaikuttavat suuremmilta, kuin vielä tunti sitten. Käännyn katsomaan taakseni, jossa lumen peittämä tie kurvailee pimenevään metsään, valkeaan huntuun verhoutuneiden puiden välissä. Jykevien havupuiden latvat kurkottavat kohti taivasta ja katoavat pimeyteen. Tietä valaisee vain selkäni takaa tuleva punainen kajo, jonka valossa tieltä erottaa yhdet renkaanjäljet. On hiljaista. Tai olisi, jos muut olisivat hiljaa. Lumen lapiointi tuottaa kuitenkin ääntä ja älämölöä. Käännyn takaisin muita kohti. Edessämme tien penkassa, kylki vasten korkeaa lumivallia makaa yli kuusitonninen asuntoauto. Auto, joka tulisi olemaan meidän kotimme seuraavan kolmen viikon ajan.

Ketjut alle.

Ketjut alle.

Nyt se on kuitenkin tässä, jumissa, Mt. Baker Highwayn varrella muutama kilometri Mt. Bakerin hiihtokeskuksen alapuolella. Hiihtokeskuksen, josta tulisi seuraavien päivien aikana muotoutumaan yksi ehdottomista suosikeistani maailmassa. Keskus, joka on etupäässä lokaalien oma keskus, jossa ei ole vauhdikkaita afteripaikkoja, hienoja hotelleja tai majoitusta ylipäätään. Muutama lodge löytyy tien varrelta keskuksen alapuolelta. Keskuksessa on parkkipaikka, jonka nurkassa ulkohuussi, lähimmältä hissiltä löytyy vuokraamo, jonka yläkerrassa pieni ja tunnelmallinen pubiini. Paikka johon pääsee laskupäivän jälkeen hetkeksi lämmittelemään ja levittämään vaatteensa kuivumaan. Asuntoautossa ei kuivu.

Aamulla kotipihassa skinit pohjaan.

Aamulla kotipihassa skinit pohjaan.

Laura, Henri ja Alex suunnittelevat reittiä.

Laura, Henri ja Alex suunnittelevat reittiä.

Lunta on paljon. Ja sitä sataa koko ajan lisää. Tilanne voisi tuntua toivottomalta, mutta tietäen matkan tarkoituksen, kukaan ei osaa olla kuin innoissaan siitä lumen määrästä. Lupaa hyvää tuleville päiville. Paljon parempaa, kuin osasimme odottaa. Keskuksessa on muutama hissi ylös asti ja niiltä on saavutettavissa riittävän mielenkiintoista maastoa, varsinkin lumisateiden jälkeisinä päivinä. Keskuksen yksi parhaista ominaisuuksista on kuitenkin, ainakin näin hyvillä lumilla, takamaaston saavutettavuus parkkipaikalta. Aamulla auton vieressä voi laittaa suoraan skinit pohjaan ja valita kohteen minne lähteä. Alueella liikkuu myös muita skinnaajia, joten koko matkaa ei tarvitse aina latuakaan tehdä.

Henri, Teemu ja Alex matkalla ylös.

Henri, Teemu ja Alex matkalla ylös.

Pimeällä tiellä, selkämme takana rupeamaan puiden takaa näkymään auton valot. Joku tulee! Metsästä esiin kaartaa pieni, meidän autoon verrattuna todella pieni, valkoinen paku, katolla lumilautoja ja suksiboksi. Ketjut joka renkaassa, eli auto lienee neliveto. Toivomme saavamme häneltä apua. Autosta hyppää avulias paikallinen lumilautailija. Steve. Tai ei hän ihan paikallinen ole, mutta meidän mittakaavassa kyllä. Steveltä löytyy hinausköysi ja massiivisesta kokoerosta huolimatta hän pystyy tarjoamaan tarpeeksi vetoapua, jotta pääsemme irti penkasta. Tulevat päivät asummekin Steven kanssa naapureina keskuksen parkkipaikalla, illastamme yhdessä ja lähteepä hän jopa esittelemään Mt. Bakerin takamaastoja meille.

Henri pöllyttää.

Henri pöllyttää.

Vaikka jouluun on vielä monta päivää, tulemme myöhemmin tajuamaan, että tästä se alkoi. Tulppujen joulu.

Alex laskee Bumerangin.

Alex laskee Bumerangin.

Jaakko ja Mt. Baker

Jaakko ja Mt. Baker

Tags: , ,

Vastaa