Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


NUTS Karhunkierros 31k – ei kuitenkaan mikään minimatka

Kuva 1 Kisanumero ja kartta

teksti: Pauliina Sjölund kuvat: Pauliina Sjölund ja Riikka Kankaanpää

Reilu viikko on vierähtänyt siitä hetkestä, kun Kuusamon Karhunkierroksen maisemissa nautittiin 32,07 kilometrin ja 1008 nousumetrin verran urheilujuomaa, raikasta jokivettä, energiageelejä, karkkeja ja merisuolaa. Järjestäjän arvio 31k kisareitille oli 33 kilometriä ja nousua 836 metriä.

Meidän reissu alkoi jo torstai-iltapäivänä automatkalla Masalasta Rukalle. Kilometrit taittuivat kauniissa kesämaisemissa nopeasti, kiitos myös viihdyttävälle #NUTSLIVE -ohjelmalle. Keskiyön punertava ja taianomainen aurinko toivotti meidän tervetulleeksi Kuusamoon. Nukkumattia ei ollut tarpeen huudella käymään, kun sain vetäistä Ruka SKi Chaletissa peiton korville.

Perjantaiaamu tervehti meitä aurinkoisena. Ravintola Kuksan aamiainen hemmotteli herkuillaan, kuten itse paistettavilla vohveleilla. Päivän ensimmäisen tankkauksen jälkeen lähdimme kisakeskukseen. Minimatkalaisen välitön huomio oli, että matkaa 31k ei näkynyt merkittynä kisatoimiston teltassa, josta kisanumerot noudettiin, merkintä ilmestyi sinne vasta 160k lähdön jälkeen. Lisäksi keskusteluamme yhden juoksijan kanssa mietin jo, että onko matkaani edes oikeasti olemassa. Hän oli puheidensa mukaan lähdössä lyhimmälle matkalle, 53k. Paperikassissa kisanumeron kanssa olleessa kartassakin tuo 31k näytti ihan minimatkalta ja kartasta pystyi leikkaamaan lähes 2/3 pois. Nyt minusta oli minimatkalaisen lisäksi kuoriutumassa myös grammanviilaaja? Tämä kaikki oli puhtaasti jännityksen aiheuttamaan huumoria. Todellisuudessa vatsaa nipisteli, kun ymmärsin, että tuolla lyhyellä matkalla tulisi olemaan ihan yhtälailla ne rankat nousut ja laskut Konttaiselta Rukalle. Mielessäni näin jo itseni raahautumassa viimeisillä voimilla Valtavaaran huipulle, olinko tehnyt virhearvion oman kuntoni suhteen? Rauhoitin mieltäni vitsailemalla, että selvisinhän yhtenä talvena myös Finlandia hiihdon 32 kilonmetrin matkasta aikarajan sisällä maaliin enkä ollut tuona talvena ehtinyt ennen tapahtumaa treenaamaan perinteistä hiihtotyyliä kuin kahteen otteeseen yhteensä 8 km verran. Nyt takana oli kuitenkin ihan hyvä määrä kilometrejä kevätpoluilla ja kaksi puolimaratonin mittaista lenkkiä.

Kuva 3 Pauliina ja Joakim lähtötunnelmissa

Perjantain ohjelmaan kuului toisilla etätöitä ja itsellä sekä samassa reissussa olevalla Joakimilla, hän myös minimatkalainen, hengailua, tankkaamista sekä varusteiden läpikäyntiä. Päivän aikana tuli tutustuttua Rukan kauppoihin, erityisesti ASTE Brandstoren ja RUKA Storen valikoimiin. Olipa mukava vierailla kaupoissa, joissa asiakaspalvelu ystävällistä ja leppoisaa. Harmi ettei budjetti tällä kertaa antanut periksi isommille shoppailuille, mutta seuraavaan kerran haluan ehdottomasti tukea paremmin näitä paikallisia yrittäjiä. Kisakeskuksessa oli myös pieni tori, jossa muutamat urheilubrändit esittelivät ja myivät tuotteitaan. Ravintolatarjonnasta ei voi valitettavasti hehkuttaa samaa kuin vaate- ja välinetarjonnasta. Yritimme hakea kivaa lounaspaikkaa ja lopulta päädyimme syömään Rukahovin seisovaan pöytään, joka kävi nyt ruuasta, mutta uskon, että Ruka olisi pystynyt ruokatarjonnassa halutessaan paljon parempaan.

Sitten itse asiaan eli NUTS Karhunkierroksen juoksuun. Perjantain aikana etenkin 80k matkalle suuntaaville juoksijaystävillemme tuli kummallisia oireita, pientä hikoilua, kylmiä väreitä, päänsärkyä ja huimausta. Nämä kaikki alkoivat ilmaantua sen jälkeen, kun olimme mukana lähettämässä 160k matkaan sinne ja takaisin. Ymmärrän, koska heillä oli edessään huoltopaketin pakkaamista ja todella aikainen herätys lauantaiaamuna. Me minimatkalaiset puolestamme saimme nauttia vielä lauantainakin rauhassa Kuksan herkullista aamiaista, tehdä viime hetken ostoksia kylillä, viritellä juoksurepun sisällön kuntoon ja lähteä vasta klo 12:30 bussilla lähtöpaikalle.

Pakkasin juoksureppuuni 1,5 litran juomapussin täytettynä Northforcen Tournament -urheilujuomalla, lisäksi otin yhden 0,5 litran ja 1,5 desilitran pehmeän pullon täytettynä High5 Zero elektrolyytti -urheilujuomalla. Lisäenergiana oli myös ennakkoon juoksulenkeillä ja talven randotouhuissa testattuja karkkeja kuten Fazerin Tutti Frutti Juizyja, joissa on käytetty luonnollisia värejä ja raaka-aineita. Pätkiksiä olin napsinut talven riennoissa ja epäilin, että ne eivät välttämättä helteisessä kelissä maistuisi niin hyvin, mutta pistin niitäkin reppuun matkaan. Salmiakin tehtävänä olisi laimentaa suolan makua suussa. En tiedä miten polkujuoksukonkarit nauttivat reissuillansa suolaa, osa varmaan suolatabletteina, mutta niitä ei tällä kertaa apteekista matkaan saatu. Niinpä pakkasin ihan vain sormisuolaa minigrip-pussiin ja päätin nauttia sitä tarvittaessa salmiakin kera ja toimi. Toiseen 1,5 desilitran pehmeään pullon puristelin 8 Northforcen Endurance-geeliä, joista pari kappaletta taisi sisältää myös kofeiinia. Northforce, High5 tai Fazer eivät ole lahjoittanut tai maksanut minulle mitään näistä tuotteisiin liittyvistä kommenteista, mutta haluan heidät mainita, koska nämä eivät ole aiheuttaneet minulle juostessa minkäänlaisia vatsavaivoja. Joten jos itsellesi sopivat eväät ovat vielä hakusessa, suosittelen testaamaan näitä. Tankkailimme myös ennen kisaa Northforcen Endurance -palautusjuomalla, johon välillä lorautin omenamehua veden lisäksi sekaan. Repussani oli lisäksi pakolliset varusteet kuten ideaaliside, kartta, toimiva matkapuhelin, avaruuslakana ja repun omassa rintaremmin soljessa pilli. Lisäksi otin mukaan ohuen ja kevyen The North Facen Verto -luottotakkini, joka painaa ehkä 90 grammaa, urheiluteipin, särkylääkettä ja nuo kaikki edellä mainitut juomat ja herkut.

Kuva 6 Pauliina ja Tea Valtavaaran huipulla

Lähtöalueella kävi kova kuhina. Itse starttasin viimeisessä lähtöryhmässä ja ehkä jopa hyvä niin. Tuntui, että tuossa ryhmässä kaikki halusivat lähteä rauhassa liikkeelle. Kevään aikana olin huomannut, että nopeat ja vauhdikkaat startit eivät ole paras juttu minun kropalle varsinkin jos alkumatkasta oli luvassa enemmän nousua, kuten nytkin edessä oli muutamat jyrkemmät portaat. Ensimmäisen riippusillan jälkeen lyöttäydyin peesaamaan minulle sopivaa vauhtia etenevää Teaa ja ensimmäinen tunti hurahti ihan huomaamatta välillä jutustellen upeissa maisemissa. Emme siis tunteneet toisiamme entuudestaan. Sehän tässä lajissa onkin niin hienoa, että matkan varrelta kertyy usein mukaan myös uusia ystäviä. Mielessäni välillä tosin vähän harmittelin, kun piti juosta ja ennen ensimmäistä huoltopaikkaa annoin itselleni luvan muutamaan maisemien katselutaukoon. Toisaalta ilman juoksua en olisi edelleenkään ollut taittamassa matkaa Pienellä Karhunkierroksella. Juuman huoltopisteelle, 9.3k, saavuin ajassa 1:30:23. En ollut liikaa tuijotellut vauhtia tai matkan etenemistä vaan yrittänyt nauttia kokonaisuudesta ja menosta hymyillen. Lähtiessäni tsekkasin kuitenkin Suunnostani, että tällä vauhdilla arviona olisi saapua maaliin noin viiden ja puolen tunnin ajalla. Se ajatus tuntui mukavalta.

Seuraava tunti meni myös siivillä. Tean ja minun tiet olivat eronneet hieman ennen Juuman huoltopistettä Tean pysähtyessä ja minun jatkaessa matkaa. Tuntui hyvältä hetken aikaa mennä itsekseen täysin omissa ajatuksissa. Matkalla tuli vaihdettua muutamia kuulumisia, mutta kenenkään kanssa ei juttu lähtenyt sujumaan samaan malliin kuin Tean kanssa. Toki kohdalleni osui juoksijoita pidemmiltä 53k, 80k ja 160k matkoilta, joista osalla oli tuossa kohtaa parempia ja joillakin vähän huonompia hetkiä. Omat energiatasot ja fiilis olivat korkealla. Oli mukava huomata, miten onnistuin piristämään ja tsemppaamaan lyhyellä jutustelulla muutamaa väsyneempää kulkijaa.

Ensimmäisen huoltopisteen jälkeen Pienen Karhunkierroksen huikeat jokimaisemat olivat jääneet taakse. Matka ja auringon paahde alkoivat pikkuhiljaa tuntumaan kropassa. Omat jalat kuitenkin vielä jaksoivat hyppiä poluilla toisin kuin perässä juoksevien 80k matkalaisilla askel vähän jo kolisi kiviin ja juurakkoihin. Kulku pitkospuilla tuntui kevyeltä. Välissä olevat metsätiet taas meinasivat saada menon hyytymään. Kuitenkin melko huomaamatta olin juossut puolimaratonin verran, johon aikaa kului 3:31:24. Tuossa kohdin sain myös tarkistettua, missä 80k matkaa juokseva mieheni Roope oli menossa. Hän oli noin tunnin päässä takanani. Tämä antoi ehkä jonkinlaista lisäkipinää hetkeksi menooni. Ylämäkien määrä oli kuitenkin jo sitä luokkaa, että vauhti alkoi väkisinkin hidastumaan. Lämmin ilma teki myös sen, että nestettä kului. Onneksi olin laittanut kaikki varastot täyteen ekalla huoltopaikalla ja pysähtynyt kerran hörppimään raikasta jokivettä.

Meidän minimatkalla oli luvassa vielä toinen huoltopiste, jolle saapumista aloin jo odottamaan kuin kuuta nousevaa. Juoksu kulki vaihtelevasti, vilkaisin kelloa ja se näytti edelleen, että saapuisin maaliin alle kuuden tunnin ajalla. Rukan huippu ilmestyi näkyviin. Hetken kuljettuani polun vieressä oli ihmisiä enemmän kannustamassa ja tajusin olevani todella lähellä Konttaisen huoltoa. Ensimmäisenä halusin vessaan, joka tuntui taivaalliselta, olin siis onnistunut juomaan matkalla riittävästi. Bajamaja-käynnin jälkeen pieni sipsi ja vesitankkaus sekä kappas Tea oli myös saapunut paikalle. Hänellä oli kokemusta matkasta jo edelliseltä vuodelta ja oli päättänyt tänä vuonna saapua maaliin paremmissa voimissa nauttien myös aurinkoisen kelin maisemista. Lähdimme taittamaan viimeisen kuuden ja puolen kilometrin mäkistä osuutta yhtä matkaa.

Perjantai-iltana olimme käyneet Rukan huipulla katsomassa tätä samaa vaarajonoa, jota nyt kiipesimme ylös-alas Rukan suuntaan. Nousut sujuivat Tean perässä mennessä tasaista vauhtia, ylhäällä pieni hengähdystauko ja sitten taas varpaat alamäkeen. Osaan nousuja ja laskuja oli kulkijan avuksi viritetty köysikaide. Näkymä Valtavaaran huipulta meni heittämällä omaan top kolmoseen Suomessa. Itselle edelleen rakkain on maisema Saanan huipulta. Ylämäet eivät tuntuneet niin rankoilta kuin olin pelännyt, vaikka eivät ne tuossa kohtaa mitenkään kevyitä olleet. Muutamaan otteeseen hain ajatuksen voimaa talvella koetuista hetkistä Norjan vuorilla. Alamäet olivat juostessa huomattavasti vaikeampia. Väsyneillä jaloilla ei uskaltanut paljon vauhtia pitää yllä, polvet ja nilkat huusivat hoosiannaa. Kolautin oikean jalan varpaat pariin kertaan kunnolla kiveen, mutta tasapaino onneksi säilyi, muistoksi jäi muutama musta kynsi. Usko tai älä, vihreä lohikäärme kävi myös kannustamassa meitä – tämä on viimeinen mäki ennen seuraavaa.

Kuva 7 Pauliina maalissa kuva Riikka Kankaanpää

Se viimeinen mäki tuli lopulta vastaan. Mäessä ohitimme muutaman väsyneen kulkijan ja kehotimme heitä liittymään meidän rauhalliseen, mutta koko ajan eteenpäin menevään mäen tappo vauhtiin. Lisää voimaa antoi jo kisatorilta kuuluvat kannustukset. Viimeinen alamäki ja pian kuulin nimeni kuulutettavan. Maaliin saavuin ajalla 6:13:36. En olisi ikinä uskonut viimeisen taipaleen ottavan niin paljon aikaa kuin se otti, mutta lopulta sillä ajalle ei ollut merkitystä. Olin juossut elämäni tähän mennessä pisimmän ja eniten nousumetrejä sisältävän matkan. Olin maalissa hyvissä voimissa, joka oli ollut myös yksi oma tavoitteistani. Olin voittaja, enkä millään minimatkalla.

Polkujuoksu-urani jatkuu seuraavaksi Aitoo Trailin merkeissä lauantaina 11.6.2016. Tämän jälkeen on luvassa pieni kisatauko. Seuraava isompi askel on juosta elämäni ensimmäinen polkumaraton ja tapahtumaksi on valikoitunut Nuuksio Classic 2016 lauantaina 3.9.2016.

Kuva 2 Perjantai-illan tankkaustunnelmat

Kiitos minimatkakaverille Joakimille, puolimatkalaiselle 80k Roopelle. NUTS Karhunkierroksen jälkeen me edustetaan virallisesti nimellä Hommas Trailrunning ja Nuuksio Classic 2016 poluilla tavataan!

Kuva 8 Joakim 33k, Roope 80k Pauliina 33k kuva Riikka Kankaanpää

Tags: , ,

Vastaa