Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Karavaanarin unelma

graven parkkipaikka
teksti ja kuvat: Ville Iivonen

Saavuimme perjantaina 12. helmikuuta Münchenin lentokentälle, josta saimme alle jo edellisiltä vuosilta tutun matkailuauton. Se on kookas, 8.5 metriä pitkä ja 3 500 kg painava Renault, karavaanarin unelma. Autossa on makuutilat seitsemälle henkilölle. Auto on takapainoinen, ja matkan teko moottoritiellä on tasaista ja mukavaa. Toisaalta, tämänkaltainen kokonaisuus ei ole täysin omalla mukavuusalueellaan kapeilla vuoristoteillä. Auton käsittely jyrkillä serpentiineillä vaatii jonkin verran pelisilmää, mutta ketjut alla ja sopiva rattimies puikoissa, niin tämäkin laiva menee uskomattomista paikoista.

Eku laskee hochfugenissa

Ensimmäisenä suuntasimme Zillertalin laaksoon, jossa oli pari tuttua kausiasukkia. Jani ja Kaisa olivat tsekkaileet paikat valmiiksi, ja lauantaiaamuna klo 8 seisoimme asennossa ja kuuntelimme päivän ohjelman. Laskimme Hochfügenin alueella kolme laskua yllättävän hyvällä lumeella. Zillertalissa on tällä hetkellä melko vähän lunta, mutta etsivä löytää, ja illalla oli hymy korvissa koko porukalla.

Pikaisen sääennusteiden tsekkaamisen jälkeen päätös oli melko selvä: Italian suunnalla oli tulossa kauden ensimmäinen isompi dumppi. Nokka etelään ja Reunalt moottoritielle. Yövyimme jossain itävallan ja Italian raja-alueella, huoltoaseman parkkipaikalla. Seuraavana päivänä matka jatkui Piemonteen. Uutta lunta oli satanut, mutta harmiksemme pohjat olivat todella huonot (niitä ei ollut). Parin metsä laskun jälkeen totesimme homman liian vaaralliseksi. Kannot ja kivet kolisivat liikaa.

Olimme kuitenkin jo ennestään tutuilla seuduilla, ja parin puhelun ja tekstiviestin jälkeen päätös oli selvä: Gravessa on lunta. Ajoimme Varsin solan kautta paikan päälle. Solan ylitys oli varmasti yksi kuumottavimmista kokemuksista autossa koskaan. Iso auto ja 22 serpentiinimutkaa jäisellä pinnalla piti tilanteen “hauskana”. Varsin solan ylityksen jälkeen yövyimme tien laidassa, Lautaretin solan alapuolella. Uusi ketjujensäätöoperaatio yön pimeydessä ei maistunut kenellekään.

Aamun sarastaessa ajoimme loput 15 km La Graveen. Siellä laskimme ensimmäisen päivän lähinnä metsiä. Lunta oli melko hyvin, ja kuivaa pyydaa riitti kaikille. Tiistaita suunnitellessa päädyimme palkkaamaan guidon. Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin laskenut Gravessa isompia mäkiä. Guidon opastuksella laskimme toppijäätiköltä alas La Vauten kurun. Lasku oli hieno kokonaisuus, joka alkoi yläjäätikön lentokentältä ja köysilaskeutumisen kautta mukavaan kurulaskuun. Taas oli hymy korvissa iltapäivällä, kun kävelimme takaisin autolle.

Le monetier rando 2

Seuraavaksi päiväksi ajoimme Lautaretin solan yli Le Monetierin laaksoon. Randosimme ennestään tutun reitin, joka oli alhaalta ylös kuivaa puuteria. Jo matkalla ylös oli tunnelma korkealla, koska oli melko selvää että edessä olisi todella maukas lasku. Jouduimme kuitenkin pakkaamaan kamat hieman ennen toppia, koska taivas alkoi täyttyä pilvistä. Totesimme, että lasku alas olisi paras vaihtoehto, kun valoa vielä oli jäljellä. Noin 5 minuutin yhtämittainen puuterilasku oli palkinto 3 tunnin hikoilusta.

Elimme keskiviikkoiltaa ja mietimme, mitä seuraavaksi. Matias oli ennen reissua kaivanut internetinsyvyyksistä videoita, jotka oli kuvattu Sella Nevea -nimisessä keskuksessa. Sella Nevea sijaitsee Juliaanien vuoristossa, Italian ja Slovenian rajalla. Keskuksen toinen puoli “Povec” Sijaitsee Sloveniassa, mutta se on ollut suljettuna muutaman vuoden. Italian puolen Sella Nevea oli kuitenkin auki. Lumitiedustelun mukaan Dolomiitieille ja Italian itälaitaan oli tulossa seuraavana yönä dumppi. Lämmöt olivat nousussa, mutta pikku riskillä lähdimme ajamaan Itään. Saavuimme Sella Nevean lähimaastoon klo 3 yöllä ja pistimme auton hieman epämääräisen huoltoaseman pihaan parkkiin. Parkkipaikalla oli pientä säpinää vielä menossa, mutta tulpat korvissa nukuimme mukavat 4 tuntia. Seuraavana päivänä ajoimme lopun serpentiinin ylös. Tie oli onneksi sula, mutta todella jyrkkä ja kapea.

Sella Nevea on hämmentävä paikka. Rinteitä on 3 – 4, vähän laskutavasta riippuen. Paikan erikoisuus ovat reiät, joita koko vuori on täynnä. Alueen kallio on haurasta kalkkikiveä, joka on täynnä hiidenkirnuja.

Jututimme luolaryhmää, joka kertoi että alueen luolastossa pääsee noin 700 metrin syvyyteen. Ryhmä oli lähdössä 2 vuorokauden reissulle maan alle. Meillä oli mielessä laskeminen maanpäällä. Lämpö teki kuitenkin tehtävänsä. Yläaseman +5 ja märkälumi + vuoren miinankenttä tekivät laskemisesta haastavaa.

Paikallistuntemus on ensiarvoisen tärkeää Sella Neveassa. Aluetta voisi kuvailla jäätiköksi, joka on täynnä railoja. Alueella ei kuitenkaan ole jäätiköitä. Laskimme päivän vähän sieltä sun täältä. Kävimme spottailemassa kurua paristakin suunnasta, mutta totesimme, että päätyminen hiidenkirnuun märässä lumessa ei ole vaivan arvoista. Ala-asemalla tapasimme itävaltaltalaisen porukan , joka olivat liikkeellä itse rakennetulla asuntoautolla. Pikku jutustelun jälkeen tulimme samaan lopputulokseen: tämä paikka vaatii hyvät tiedot laskupaikoista.

Perjantaiaamun sarastaessa lumisade oli muuttunut vesisateeksi, ja taas oli edessä paikan vaihto. Soitto Hujasen Janille: illallis-tarjous suihkuoptiolla oli vastustamaton paketti. Nokka kohti Zillertalia. Illalla saavuimme Hujasen torpan pihaan. Talo oli mieletön, 1800-luvulla rakennettu itävaltalainen hirsitalo. Mahtavan illallisen ja seuraavan päivän laskujen plänäilyn jälkeen sovimme, että seuraavana aamuna klo 7:30 Penkenbahnin ensimmäisellä kabiinilla ylös.

Aamun pikku sähläyksen ja säädön jälkeen hiihdimme Janin porukan kiinni vuoren harjalla. Laskimme maukkaan bowlin, joka aukesi isoksi kentäksi alas seuraavaan laaksoon. Lunta oli taas erikoisen paljon vallitsevaan tilanteeseen nähden. Söimme lounasta alppiladon portailla. Jani ja Niklas ehdottivat uutta nousua, jonka lasku päätyisi Hochfügeniin. Keli oli jo menossa kiinni, mutta halukkaat urhot lähtivät. Jaoimme porukan kahtia, ja toinen osa lähti nousemaan ylös ja toinen laski loppu matkan alas tielle. Pääsimme alas tielle vähän ennen klo 13, ja kohta perään alkoi jo lumisade. Perttu Jani ja Niklas taistelivat urheasti ylös, ja pienen säädön jälkeen laskivat klo 17 takasin alas. Lasku oli kuulemma toisen asteen hauskaa. Tarkoitti ilmeisesti sitä, että hyvä kun päästiin pois.

Sunnuntaiksi oli luvassa lämpöaalto Afrikasta. Ilmeisesti melko laajasti koko Alppien alueella lämmöt nousivat todella ylös. Nollaraja 2 500 +. Sunnuntaina laskimme kevät sohjoa rinteissä ja rinteiden reunoilla.

Kun auton mittarissa on noin 2000 km / 10pv Alppien alueella, niin melko kattava kattaus kaikkea on saatu. Kuivaa pyydaa, ohutta lunta ja kevätfirniä. Eniten lunta on ollut lännessä, La Graven aluella. Zillertalin alueella lunta on melko niukasti, mutta hyvissä paikoissa lumi on todella maukasta.

Paras yksittäinen lasku oli Lautaretin solan vieressä sijaitseva Le Monetier Bains –rando, jossa nousimme noin 2 600 metriin. Valitettavasti keli alkoi mennä siihen suuntaan, että jouduimme kääntymään ympäri 200 metriä ennen toppia. Lasku oli kuitenkin todella kiva. Kuivaa lunta noin 1000 vertikaalimetriä, aukealta kentältä lopun metsäpujotteluun. Lunta oli vielä metsässäkin todella paljon, eikä mitään ongelmia ollut.

Seuraavaksi edessä on paluu arkeen. Jokainen harjoittelee hieman tavallista työelämää ennen huhtikuun Norjan reissua.

Tags: , , , , ,

Kommentti kirjoitukseen “Karavaanarin unelma

  1. Sella Nevean Slovenian puoleinen hiihtokeskus on Kanin, ja kylä on Bovec. Saivat tänä vuonna rahoituksen hissien korjaukseen ja niiden pitäisi pyöriä kaudella 2016-2017.

Vastaa