Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Suomalaiset jääkiipeilyn maailmancupissa

DSC_0278
kuvat: Pauli Salminen ja Tapio Alhonsuo

Tammi-helmikuun vaihteessa Saas-Feessä (Sveitsi) ja Rabensteinissa (Italia) järjestetyissä jääkiipeilyn maailmancupeissa tehtiin tänä vuonna historiaa, kun mukana oli ensi kertaa nelihenkinen suomalaisjoukkue: Tapio Alhonsuo, Mira Alhonsuo, Enni Bertling ja Albert Kaikkonen.

Kaikki Suomen joukkueen edustajat olivat finalisteja Helsingin Olympiastadionilla joulukuussa järjestetyissä drytoolauksen epävirallisissa SM-kisoissa, joissa mestaruuden vei Tapio Alhonsuo. (Drytool on jääkiipeilyä ilman jäätä.) Kaikilla Suomen joukkueen jäsenillä oli myös aiempaa kisakokemusta.

Tapio Alhonsuo, joka on myös Rovaniemen Vuoristoklubin puheenjohtaja, kuvaili kisatapahtumia seuraavasti:

”Saas-Feen kisa järjestetään joka vuosi massivisen parkkihallin sisällä, joka toimii myös valtavana, kahdeksan kerroksen korkuisena pakastimena. Ulkona oli reilusti kesäisempää, mutta sisällä kisaseinällä oltiin edelleen pakkasen puolella.”

”Rabensteinin kisaseinä on puolestaan ulkona laakson pohjalla. Siellä meinasikin tulla hieman liian lämmin, mutta kylmät yöt pitivät rakenteet kutakuinkin koossa. Koko kisaviikonlopun satoi vettä, mutta se on epämukavampaa katsojien kuin kisailijoiden kannalta.”

DSC_0238

”Suurin haaste oli ehdottomasti se, ettei kukaan suomalainen ollut ikinä IWC-tason kisoissa kilpaillut, emmekä oikein tienneet mitä odottaa. Emme tienneet kilpailun tasosta. Kisaseinät puolestaan olivat rakenteeltaan niin erilaisia, että emme tienneet miltä ne alustana tuntuivat. Meillä oli näin ollen paljon avoimia kysymyksiä, joihin saatiin vastaus vasta itse kisatilanteessa, kokemusperäisesti.”

Suomalaisten jalkautuminen maailmancup-kisoihin on ottanut aikansa.Jääkiipeilyn World Cup on ollut nykymuodossaan olemassa vuodesta 2000. Suomessa kilpailutoiminta jääkiipeilyssä oli edellisen kerran aktiivisimmillaan 2000-luvun alkupuolella, jolloin Oulussa sijainneella keinotekoisella jäätornilla järjestettiin SM-kisoja.

DSC_0191

”Viimeiset kisat olivat kuitenkin jo 2004”, kertoo Tapio. ”Kilpailutoiminta heräsi henkiin uudelleen 2012, kun Olympiastadionilla alettiin järjestää vuosittain drytool-kisoja. En usko, että ilman näitä kisoja mekään olisimme ikinä päätyneet Iceclimbing World Cupiin. Nyt myös Oulun jäätornin kilpailutoiminta on herännyt uudelleen henkiin, ja siellä on tarkoitus järjestää jälleen SM-kisat 2017.”

Tapion mukaan suomalaisen jääkiipeilyn isoin haaste on tällä hetkellä se, ettei meillä ole lajiin sopivia keinotekoisia seiniä, joissa harjoitella.

”Luonnonkalliot, jääputoukset ja seinäkiipeilyhallit eivät riitä tämän lajin kilpaharjoitteluun. Kilpamuotoisella jääkiipeilyllä ja luonnonputouksilla tapahtuvalla jääkiipeilyllä on enää aika vähän yhteisiä tekijöitä. Rajusti yksinkertaistettuna, kun luonnonputouksilla siirrytään vaikeampaan kiipeilyyn, se ei enää muutu välttämättä vaikeammaksi vaan ainoastaan vaarallisemmaksi. Tämä taas on mahdoton lähtökohta kilpailemiseen, jonka tulee tietenkin olla mahdollisimman turvallista. Siksi kilpajääkiipeily imitoikin enemmän ns. mixed-kiipeilyä, joka tarkoittaa luonnossa kallion ja jään kiipeämistä jääkiipeilyyn tarkoitetuilla välineillä. Tällaisiakaan reitteja ei kuitenkaan ole Suomessa niin paljoa, että niillä pelkästään pystyisi kehittymään kilpailuissa tarvittavaan suuntaan. Eivätkä nekään ole sama asia kuin kisaseinät. Laskutermeillä muotoilisin asian niin, että kukaan tuskin kuvittelee pystyvänsä vakavasti treenaamaan kepinkiertoa offaria laskemalla.”

Puutteellisista harjoitusolosuhteista huolimatta suomalaisten ensimmäiset wolrd cup -kisasijoitukset olivat toiveita herättäviä: Tapio Alhonsuo 45/69, Mira Alhonsuo, 21/34, Enni Bertling 24/36 ja Albert Kaikkonen 57/69.

”Suurin onnistumisemme oli mielestäni se, että saimme kerättyä tarpeeksi rohkeutta lähteäksemme World Cupiin. Nyt olemme massiivisesti kokeneempia ja viisaampia ensi kaudelle valmistautumisen suhteen.”

”Ensi kaudella olisi mahtavaa osallistua koko kiertueelle. Ja olisi mahtavaa saada suomalainen finaaleihin!” sanoo Tapio.

Tags: ,

Vastaa