Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Raportti Pyreneiltä: Kataloniassa törkeästi lunta

unnamed7
Tavoitimme Huipun Pyreneiden kirjeenvaihtajan Samuli ”Hemmo” Heikkisen tuoreeltaan maaliskuisen randon jälkeen, ja saimme selvityksen messevästä lumitilanteesta Kataloniassa.

Millainen kuluva talvi on ollut Pyreneillä Hemmo?
Talvi on ollut mielenkiintoinen. Alkutalvi oli erittäin kuiva. Hissit aukesivat joskus joulukuun alkupuolella, mutta puhtaasti lumetuksen avulla. Vuodenvaihteessa tuli dumppi, mutta tammikuu oli silti aika kuiva, kunnes helmikuun vaihteen kieppeillä alkoi tapahtua. Lunta tuli kerralla isosti ja sen jälkeen talvi onkin ollut reilusti keskitasoa lumisempi. Karkeasti sanottuna tällä hetkellä lunta on reilusti Andorrasta länteen ja Andorrasta itään pikkuisen vähemmän.

Onko Pyreneiden hiihtoskenessä mitään uutta ja mullistavaa?
Havaittavissa on pientä kehitystä useissa keskuksissa. Mutta sanotaanko, että ei sellaista, mitä ei olisi vaikka Alpeilla jo keksitty. Esimerkiksi vapaalaskualueita on näyttänyt avautuvan monissa paikoissa ja lumiturvallisuuteen on myös kiinnitetty enemmän huomiota. Viimetalvena espanjalainen Masella lanseerasi suomalaiselle tutun iltamäen, Pyreneiden ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana. Se on ollut tosi suosittu. Ranskassa taas ilmoitettiin juuri viime viikolla, että Font Romeu -, Formigueres – ja Les Angles – nimiset hiihtokeskukset aloittavat yhdistymisprojektin. Tarkoituksena on linkittää kolme pienempää keskusta yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi.

Missä olet ollut viimeksi?
Olimme noin viikko sitten Val d’Aranissa Espanjan Kataloniassa muutaman päivän majalta majalle tyyppisellä randolla. Alue on minulle jo aika tuttu, on tullut käytyä siellä jo useana vuonna.

Miksi juuri siellä?
Alunperin oli tarkoitus mennä tutkimaan uutta Espanjan Aragonin Monte Perdidosin aluetta. Mutta, keliennuste kääntyi lopulta sen verran epävakaiseksi, että tehtiin päätös mennä tutulle alueelle turvallisuussyistä.

Millainen reissu oli kyseessä?
Skinnailtiin mukava lenkki ja oltiin välillä yötä miehitetyillä vuoristomajoilla.

Olosuhteet?
Kuten sanottua, lunta oli huomattavan paljon. Lumi oli kuitenkin hyvin asettunut, koska ennen reissua oli parin viikon lämpöaalto ja sitten sää viileni sopivasti. Retkemme aikana sää oli kaikkea, sinkkiä, lumisadetta, pikkupakkasta, suojasäätä ja aurinkoa. Myrskyä ei onneksi ollut.

Mitä jäi käteen?
Yks ranskalainen kaverimme joutui valitettavasti jättämään kesken ekan päivän jälkeen. Hän lähti uusilla monoilla matkaan ja jalat meni niin rakoille ettei pystynyt jatkamaan. Saattelimme kaverin alas laaksoon ja palasimme reitillemme pikku lisänousun jälkeen. Muuten oli oikein hieno reissu. Parin päivän hikoilut ja suunnistukset palkittiin kolmantena päivänä, kun Caldesin solassa taivas aukeni ja pääsimme laskemaan loppupäivän mukavaa 30 – 40 cm puuteria kirkkaassa auringonpaisteessa.

Suositteletko, ja kenelle?
Val d’Aran on hieno paikka. Sitä voi suositella randoilusta ja vapaalaskusta kiinnostuneille, jotka ovat kolunneet Alppeja ja kaipaavat reissuillensa välillä jotain muuta vaihtoehtoa. Ideaalia olisi suorittaa reissu sinne täsmäiskuna, koska kelit ja olosuhteet voivat muuttua nopeasti.

Kauanko arvelet kauden vielä Pyreneillä jatkuvan?
Hiihtokeskukset on auki vielä vajaan kuukauden. Jos säässä ei tapahdu mitään mullistavaa lämpenemistä, niin näillä lumilla randokausi jatkunee vielä touko-kesäkuulle.

Tags: , , , ,

Vastaa