Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Setämiehet: Japani rules, kovaa munaa aamupalaksi kiitos!

2015-01-31 15.59.05
Pikapuhelu.

Meitsi: Täällä soittaa Setämies Suomesta, haloo? Kuka siellä?
Mr.Tamagotchi: Olen herra Tamagotchi. Oletteko Te Setämies?
Meitsi: Kyllä, olen julkisuuden henkilö.
Meitsi: Öö,onko siellä lunta herra Tamagotchi?
Mr.Tamagotchi: Kyllä, lunta on. Yli 4 metriä.
Meitsi: Ok, nähdään.
Mr.Tamagotchi: Hai.

Jalli eli Japan air lines rullasi ihanasti irti arjesta Helsinki-Vantaalta. Kalliit yhdeksän euron lähtöoluet oli juotu reteesti ja tuliaiset oli jo hankittu kotiväelle ennakkoon. Fiilikset olivat korkealla. Nyt voisi keskittyä vain ja ainoastaan siihen itseensä, eli putikan laskuun. Kotiin tulon jälkeen sitten painopiste olisikin pelkissä laskuissa.

Vetomiehet olivat kehuneet Japanin kuumia suihkuja ja pehmeää lunta. Nyt oli aika ottaa asiasta itse selvää, pitivätkö tarinat totta vai ei.

Setämiesten luova johtaja ja Vice president Reuna jäi tällä kertaa Suomen Ouluun ja miettimään Semin (Setämiesten) strategiaa ja isoa kuvaa ensi vuodesta. Tästä ei sen enempää. Tilalle saatiin kaapattua Savitaipaleen ”Saintz” eli Jani Laukkarinen.

Viestit edelliseltä viikolta kertoivat, että lunta on. Suomen paras suksien sivulleheiton piirimestari Mr. Kimmo Skipe Oivo ja Mr. laajakuvaobjektiivi Kim Öhman oli laitettu tunnustelutehtäviin edelliselle viikolle. Epämääräiset viestit kertoivat, että keli ei ollut näyttänyt Japanin parasta puoltaan tehokaksikolle. Saapuessamme Myokoon tilanne oli täysin päinvastainen. Uutta kuivaa lunta tiputteli kovaan tahtiin.

Eka aamu

Yö on savolaista kiemurtelua parhaimmillaan. Lakana ei ole tarrana selässä, se on hyvä.
Herään pakottavalle tarpeelle pieneen vessaan klo 03.00 paikallista aikaa. Ei nukuta enää. Liskoja ei sentään näkynyt, mutta rytmi on sekaisinkuin naulalaatikko. Kylpyhuone on niin pieni, että melkein erehdyn tekemään tarpeeni ammeeseen.

Jet laagi painaa ankarasti kehoa. Viereisessä sängyssä lepäävä Mr. Sainz valittelee samoja oloja. Sänky on yllättävän hyvä eikä seinänaapureista kuuluu pahaa sanottavaa. Ikkunasta näkyvät korkeat lumivallit ja se nostaa aamun fiilistä.

Japanilainen vessapönttö on suoranainen elämys vailla vertaa. Suihkeita törähtää maun mukaan eri teholla. Itse kokeilen keskitehoista ruiskausta. Kerta riittää. Suosittelen suihkeen hellää käyttöä varauksin.

Sunnuntai, eka hiihtopäivä

Japanilainen aamupala on pysäyttävä. Löysää ja kovaa munaa on tarjolla heti aamusta! Elämysmatkojen vetomies ja kohdepäällikkö Tommi ”the long distance” suosittelee kovaa munaa, joka on oikea valinta.

Keitettyä riisiä, makkaraa, teetä, ja tietty kuumaa keittoa. Aamupalalista jatkuu. Suolalohta, mehua, kahvin tapaista kuumaa juomaa jne. Kone hyrähtää Japanin rytmiin ihanasti. Taustalla aamupalahuoneessa soi paikallinen Anita Hirvonen. Ping-pong-musiikki jää soimaan alitajuntaan.

Tunnelma on vielä hetken seesteisen rauhallinen, kunnes Omega näyttää paikallista aikaa 8.20 ja porukassa alkaa näkyä byyda-kuumeen vakavat ensi oireet.

Päätön hortoilu alkaa, vaikka vielä on hieman epäselvää mihin suuntaan ja mille hissille?
Hikoilua ja säätämistä riittää sekä turhia kysymyksiä kuten: ”Missä on vessa?”

Kaikilla on kiire, ei mihinkään. Sama virsi toistuu Kuusamo-biisissäkin, Dannyn laulamana. Dannya ei näy, sen sijaan Elämysmatkojen kohdejohtaja ja mielialavaikuttaja Tommi the long distance käskyttää porukkaa hissilipun ostoon.

Seuraa (harhaan) johtajaa -leikki alkaa ja porukka suksii Myokon pientä pääkatua myöten hissilipun ostoon, joka on mielenkiintoinen kokemus. Elämysmatkoilta ennakkoon ostettu paperilappu vaihdetaan toiseen paperilappuun, jossa on tarra? Koko komeus piilotetaan oman laskutakin sivutaskuun. Viikon aikana tätä mystistä hissilippua kysytään meiltä tasan yhden kerran?! Voisi kuvitella, että tietotekniikan ja robottimaan osaaminen olisi riittänyt Tamagotchin kehittelyn sijaan myös key-card tasolle. Mutta ei. Systeemi pelittää ihmistyövoimalla, jota Japanissa riittää ja se on tietenkin pääasia.

Hissimiesten ja -naisten käyttäytyminen on ensiluokkaista. Luuta heiluu ja lumi saa kyytiä. Pienet tuolihissit ovat aina puhtaina lumesta ja se tuntuu istumismukavuutena. Japan, ten points.

Semi on tullut hiihtokeskukseen ja se huomataan. Nöyrästi meitä kumarrellaan ja kiitellään mennen tullen. Tästä voisi ottaa oppia moni hiihtokeskus. Mikkelin Tower hill voisi olla pioneeri tässä asiassa.

Entäs se hiihto?

Akakura Parkin hiihtoalue ei ole kuraa, vaikka nimi siihen viittaakin. Uutta byydaa oli satanut edellisenä päivän tosiaan se 50 cm, joten jiihaata ja ulinaa olisi tiedossa. Porukka kimpoili byydakuumeisena kuka mihinkin suuntaan. Omaa iskemätöntä laskulinjaa haettiin kuin neulaa heinävuovasta. Byydaa oli todella PALJON. Lumi peitti laskijan ihanasti ja pehmeän lumen tarjoama euforia hoiti loput. Mahtavaa! Tätä oli tultu Japanista hakemaan!

Laskettavat linjat olivat lyhyehköjä, mutta lumen ollessa ensiluokkaista kokonaisuus oli kiitettävää luokkaa.

Hissillä saavutettavat laskulinjat kaipasivat vaihtelua ja isompaa vetoa olisi saatava suksien alle.
Repusta kaivetaan esille nahat eli skinit. Taustalla häämöttävä Myokosanin toppi 2454m kiihottaa. Sinne olisi kiva haikkailla. Lähdemme aukaisemaan latua kohti pyhää vuorta ”Sainzin” kanssa. Meno maistuu ja saamme skinnata rauhassa lähes huipun tuntumaan asti. Mutta pian iskeekin ns. Lyngen-syndrooma.

Vuori peittyy kovaa vauhtia huppuun ja näkyväisyys katoaa hetkessä.
Saamme kuitenkin nauttia isoista vauhdikkaista käännöksistä alun vauhtipätkällä. Loppuosalla joudutaan hakemaan turvaa metsästä, jossa kontrasti pelaa.
Se syö miestä. Sumussa hortoilu pitkin metsiä paksussa lumessa ei kerro koko totuutta laskusta. Tänne tullaan vielä uudestaan, todetaan Hra Saintzin kanssa kuin yhdestä suusta.

Myokosan-vuoren valloitus, osa 2

Setämies venyttelee jäseniään. Pieni aamukankeus on aina paikallaan, kunhan se on oikeassa paikassa. Säämies Mikko Er. on pettänyt lupauksensa ja vastoin odotuksia aurinko paistaa koko komeudellaan. Aamu näyttää hienolta! Varusteet kursitaan äkkiä kasaan ja reppu pakataan hyvän fiiliksen lisäksi myös pienellä purtavalla ja vesiputelilla. Uusi yritys kohti huippua voisi alkaa.
Mukaan saadaan myös kohdejohtaja the long distance Laitervo.

Kohta reipas ja iloinen porukka skinnaileekin kohti Myokosanin toppia. Ilmassa ei ole jännitystä eikä pelkoakaan kuten lasten saduissa. Meno on letkeää, jota siivittää rikkikaasun voimakas tuoksu? Syyttely porukan keskinäisestä kaasuttelusta on turhaa, sillä syy selviää pian.

Lähistöllä on ammottava Moolokin kita, joka syöksee ilmoille erittäin pahanhajuista kiisua maan syövereistä.

Myokosanin toppi huiputetaan ns. takakautta, tietysti.
Kova tuuli on tehnyt eteläpuolella tehtävänsä ja vihreä ruoho pilkistää lumen seasta. Huipulla otetaan perus facekuvat, syödään eväät ja säädetään kamat laskumoodiin. Alkaa päivän paras osuus.

Lumi on erinomaista. Byyda pöllyää ja fiilis on mahtava. Vauhdille ja käännöksille on tilaa ihan eri malliin kuin metsässä. I like.

Laskun jälkeen on aika palkita rasittunut keho ansaitulla huollolla. Kohteessamme Akakura Park hotellissa löytyy oiva paikka tähän.

Onsenointi on mahtavaa onnistuneen laskun jälkeen. Mineraalipitoinen vesi tekee gutaa lihaksille.
Laskussa riutunut jäsenistö upotetaan kuumavesialtaaseen. Vedessä on kiva lillua kun se huuhtelee kivasti jalkoja. Alussa vesi tuntuu turkasen kuumalta, mutta pian elimistö tottuu lämpöön kuten rapu keitinveteen. Saunaa ei siis ole, mutta luonnosta pulppuava Japanin kuuma vesi ajaa lähes saman asian. Tämä on jees juttu.

Ruoka eli sapuska

Long distance runner Tommi vie koko laskuryhmän nauttimaan sapuskaa pitkän kaavan mukaan.
Pian pöytään tuodaan puulaatikoita ja sekä maittavia alkupaloja. Lihaa keitellään kuumassa liemessä. Lopputulos on hyvä. Sekaan viskellään vihanneksia ja näin masu täyttyy mukavasti.

Jälkiruokaosaston hankinta jätetään kadulle. Suosittelen ehdottomasti makeasta pitäville ”käärityn letun” tilaamista. Letun viuhakkeen saa tilattua erilaisilla täytteillä. On muuten hyvää ja evukasta!

Kallein torttu maksoi 800 jeniä eli reippaasti alle kuusi oiroa. Ei paha.

Myoko on paikka johon kannattaa tulla. Vetomiehiä ja -naisia varten suosittelen ehdottomasti tutustumista Myokosan vuorelle, jos kelit ja lumitilanne antavat siihen mahdollisuuden. Toki metsälaskuakin riittää, kunhan jaksaa könytä vähän sivummalle. Skipatrol päivystää paikalla, mutta ei käytä raippaa kovinkaan ahkerasti. Japanilaiseen tyyliin kielletyllä alueella (hissin alla) kurvailevat ohjataan siististi takaisin. Kuulemani mukaan päivälippu saatetaan napata talteen jos oikein häijyksi intaantuvat.

Viikko on sopiva aika osa-aikahiihtomallille ja taviksillekin. Aamulla mäkeen klo 8.15 ja paluu klo 15.30. Päivän aikana ehtii loistavasti laskea monta nautittavaa puuterikäännöstä.

Japanilainen kulttuuri automaatteineen ja kana-riisiruokineen on oivaa vaihtelua perus- keskieurooppalaiseen stimmungiin ja gulassikeittoon. Ruoka on hyvää ja edullista. Kallein sapuska rinneravintolassa maksoi 1500 jeniä (noin 11 €) ilman alkoholituotteita.

Koko reissun aikana saimme nauttia tasan seitsemän (7) päivää putskusta, joten pehmeästä lumesta haaveileville Japani ja Myoko on erittäin suositeltava laskukohde.

Tags: ,

Vastaa