Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Downshiftaajan konttori olisi Norjassa

IMG_8774
teksti: Huippu
kuvat: Mikko Lampinen

Uuden vuoden alkaessa on tapana miettiä tulevaisuutta ja esittää sen suhteen myös toiveita. Voi olla, että ne ainakin osalle Huipun lukijoista liittyvät omaan harrastukseen.

Juuri nyt pohdimme Miikka Laakson kanssa sitä, paljonko on tarpeeksi.

Miikka Laakso, 39, on rovaniemeläinen business controller, tekniikan insinööri, joka vapaalaskun suhteen luonnehtii itseään aktiiviseksi harrastajaksi. Ei ihan keskiverto vetäjä, mutta melkein kuitenkin – päätelkää itse.

Miikka voitti Huipun edellisen kuvakisan hienolla kaamosaiheisella maisemakuvallaan Lyngenistä. Lyngen on Miikkalle tärkeä paikka. Valokuvaaminen taas on yksi harrastuksista. Kamera ”kahden kilon kivi selässä” on useasti randolla mukana, omaksi iloksi ja ammattilaisten riesaksi, hän sanoo.

Hänen reittinsä lajiin on ollut sellainen, jonka tapainen löytyy parilta muultakin Suomesta. Heistä osa on todennäköisesti tälläkin hetkellä Juralla, Pyreneillä tai jossain muualla Keski-Euroopassa.

Miikka on kotonaan Rovaniemellä ja pakkaa tavaroitaan Japanin matkaa varten. Koira, karkeakarvainen saksanseisoja Rena makaa suksipussin päällä ja mököttää.

”Rena on aina mukana randokeikoilla pohjoisessa. Se tykkää tosissaan vetää, keekoilee mukana 35 – 40 -asteisissa kuruissa ja on monesti ekana topissa. Se on aina lähdössä mukaan, ja jos ei pääse, nostaa metakan.”

Nyt se nostaa metakan, sillä Japanin hissipyyda jää siltä väliin. Isäntä lappaa monoja kassiin.

IMG_8614

Miikka Laakso aloitti laskuharrastuksensa Ounasvaaran töyssyisillä metsäreiteillä vuonna -81 tai -82. ”Noihin aikoihin kiinnosti kaikki kielletty, olin kapinamielinen.”

Vuosikymmenen lopulla alkoivat viikonloppureissut Pyhälle ja Suomun takamaastoihin. Sitten seurasi joitakin vuosia, kun laji oli taka-alalla: ajan veivät aikido ja koulu. Oli siis taukoa.

Vuonna 1999 tapahtui elektronien törmääminen, tavallaan vertauskuvallisesti, mutta ei aivan. Miikka muutti Geneveen työskennelläkseen Euroopan hiukkastutkimuskeskuksessa Cernissä. Pesti kosmisen säteilyn mittaamiseen liittyneessä projektissa kesti puolitoista vuotta. Paikalle löysi sittemmin muitakin suomalaisia tutkijan alkuja joiden matkatavaroihin kuuluivat sukset.

”Huuli pyöreänä siirryin isompiin ympyröihin”, Miikka kuvaa, ”Alppi-systeemi tuli tutuksi.”

”Yhtenä päivänä oli puoli metriä pyydaa, seuraavana päivänä ei mitään. Vuosi -99 oli ennätysluminen, joten lumiturvallisuus ja siihen liittyvät vaaratekijät tuli nähtyä.”

Samaan aikaan kaverit La Graven suomalaisyhteisössä ottivat uusia askeleita lajissa.

”Genevestä meni reilu tunti Chamonixiin ja pari tuntia La Graveen. Siellä näki millaista on, kun painetaan 2 kilometrä verttiä, pääsi kiinni alpinismiin. Randokamat olivat silloin vielä lasten kengissä, sukset kannettiin ylös.”

Pikkuhiljaa maailmankuva laajeni. Suomen keskukset, Venäjä, Elbrus, Norja, Ranska, Italia, Japani.

IMG_2706


Nykyisin Miikka käyttää laskemiseen
kaikki lomat, joita pystyy järjestämään. Käytännössä hiihtokausi jatkuu lokakuusta kesäkuun puoliväliin.

”Pääsääntöisesti minulla ei ole kesälomia. Siitä hyötyy työnantaja ja kaikki muutkin.”

”Teknisessä työssä tämä ei olisi mahdollista. Aika harva tehtävä siellä on sellainen, että pystyisi olemaan kuukaudenkin pois.”

Miikka sanoo, ettei meneminen ole laskutaidoista kiinni, mutta perhe-elämän ajatusmallit rajoittavat. Aina ei voi mennä.

”On semmoinen jatkuva analysointitilanne päällä esimerkiksi lumiturvallisuuden suhteen, ehkä keskivertoa enemmän.”

”Olen naimisissa. Harrastuksesta ei ole tullut sanomista, kimpassa ollaan oltu vuodesta 2003. Vaimo alkoi laskea. Hän opettelee alamäkielämää kun huomasi, että viihdyn itse niin hyvin sen parissa. Välillä tulee negaa tiukemmista kuruista. On päivitellyt jotain Hattukurua ja käskenyt pitää järkeä päässä. Mutta ei ole jarrutellut.”

”Jos meillä olisi lapsia, tätä olisi tosi vaikea järjestää, ainakin parin kouluikäisen kanssa. Punainen tupa ja perunamaa -asetelmaa meillä ei ole.”

Miikka sanoo, että hänen kotinsa on Norjassa. Keväällä alkavat randokeikat sinne.

”Nautin hiljaisuudesta. On skinit ja kamat. Otan rennosti.”

Rovaniemeltä Lyngeniin ja Tamokiin voi tehdä myös viikonloppureissuja. Loman aikaan siellä voi olla neljäkin viikkoa yhtäjaksoisesti.

”Hiihdän paljon myös soolona. Koira on silloin hyvä kaveri, ei turva, mutta seuralainen.”

Lisäksi laskukauteen mahtuu keikkoja Keski-Eurooppaan ja kuten nyt, kaukomatka Japaniin.

Miikka ei haaveile hiihdon suhteen ammattilaisuudesta. Kilpailuvietti puuttuu. Mutta pidempi, yhtäjaksoisesti hiihtoon käytettävä aika olisi unelma.

”Haluaisinko laskea koko ajan? Periaatteessa joo. Nykymaailma menee helvetillistä kyytiä eteenpäin. Turhaan ei puhuta downshiftaamisesta. Mutta taloudelliset realiteetit tulevat vastaan.”

”Jos voisin tehdä etähommia, tekisin heti. Voisin tehdä töitä paikasta riippumatta, jos ei olisi läsnäolopakkoa ja kelloon sidottua työaikaa. Käyttäisin hiihtoon tammi-, helmi-, maalis- ja huhtikuun. Tekisin yhden tai kaksi reissua kauemmaksi ja viettäisin lopun ajan Norjassa.”

Miikka arvelee, että työelämän muutos siihen suuntaan vie ainakin muutaman vuoden. Ja kyse on enemmänkin työskentelymallien muuttamisesta kuin downsiftaamisesta.

”Uskaltaisin olla sitä mieltä, että jos vapaus ja vastuu töistä seuraavat toisiaan oikein, niin siitä hyötyisivät sekä työntekijät että työnantajat. Ideoimalla oman työn kannalta toimivimpia ratkaisuita on ehkä joskus mahdollista työskennellä vaikkapa jostain pienestä Norjalaiskylästä. Esimerkiksi luovaa tai tarkkuutta vaativaa työtä tehdessä se ympäristö voisi antaa hyvin inspiraatiota hommiin. Työn tulos saattaisi olla parempi, kuin avokonttorin hälinässä.”

”Siinä olisi aika win-win-tilanne, jos pomo saisi töihin aikaisempaa parempaa matskua, ja työntekijä tuottaisi sen parhaaksi kokemallaan tavalla, esimerkiksi aurinkoiselta terassilta vuonon rannalta, ennen lähtöään iltarandolle. Olisi mielenkiintoista nähdä tuollaisten vapauksien vaikutus vaikka työterveyshuollon tilastoihin.”

IMG_2733

Hänen mielestään hiihtoon käytetty aika ei kuitenkaan ratkaise laskijan kykyä tai statusta. Harrastus voi olla palkitseva ja siinä voi kehittyä pienemmilläkin panoksilla.

”Aikaa voi viettää paljonkin laskien, mutta kehittymättä. Ja samoin vähäinenkin aika voi mahdollistaa nopean kehittymisen. Kaikki lähtee liikkeelle siitä, kuinka sen ajan hyödyntää. Hommaa helpottaa, jos osaa tunnistaa omasta laskemisestaan kehityskohteet ja pyrkii korjaamaan niitä. Siinä kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös kokeneempien apua ja heidän havaintojaan.”

Miikkalle itselleen laatu on määrää tärkeämpi kriteeri.

”Voisin koska tahansa vaihtaa viikon semihyvää laskemista yhteen täydelliseen päivään tai jopa yhteen täydelliseen laskuun. Se, mikä on täydellinen lasku, meneekin jo haastavammaksi määritellä. Se voi olla snorkkelipyydaa, tiettyyn hetkeen liittyvä lasku tai tietyllä porukalla tehty lasku heikommissakin olosuhteissa. Tilanne ratkaisee.”

Tällä kaudella tilanteen voi ratkaista joissakin tapauksissa Rena, se karkeakarvainen saksanseisoja. Voi olla, että Ellendaltindenille mennään uudella tyylillä, melkoista haipakkaa.

”Tarkoituksena on kokeilla valjashiihtoa. Hankikeleillä se vetäisi varmasti.”

Vastaa