Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Monthly Archives: tammikuu 2015

Japanissa ennätyslumet

”Lunta on jopa poikkeuksellisen paljon. Keskuksen virallisen mittauksen mukaan ala-asemalla on 220 cm ja yläasemalla 320 cm. Lunta on satanut edellisen kerran isommin juuri ennen tuloamme (60 cm) ja nyt paikalla olon aikana lähes päivittäin 10-20 cm.” Hakuba Cortinassa nautitaan messevistä keleistä!


Nordic Hooligans työn ääressä

Suomalaisten urbaanilaskijoiden ja elokuvatuotantoryhmä Veli Creativen parivuotinen leffaprojekti Nordic Hooligans on julkaissut kauden alkajaiseksi tiiserin, joka enteilee syksyllä tapahtuvan pitkän elokuvan julkaisua. Uutena vahvistuksena miehistöön on astunut Otso Räisänen, joka pääsee töihin tammikuun lopussa, toivuttuaan ensin solisluun murtumasta.


Paul Siljama: Brittiläinen Kolumbia, the Pacific North West.

Paul Siljama on aloittanut kautensa Brittiläisessä Kolumbiassa, jossa olosuhteet ovat lumiset mutta vyöryherkät. ”Vaikka vuorilla olisikin tosi sketsit lumet, on hyvä päästä ylös, ulos, kokeilla ja tehdä turvallisia päätöksiä. Joten lähdimme vaeltamaan ylös metsään, pysyimme harjanteilla, loivissa mäissä ja kokeilimme lunta suksien ja lautojemme alla.”


Downshiftaajan konttori olisi Norjassa

”Siinä olisi aika win-win-tilanne, jos pomo saisi töihin aikaisempaa parempaa matskua, ja työntekijä tuottaisi sen parhaaksi kokemallaan tavalla, esimerkiksi aurinkoiselta terassilta vuonon rannalta, ennen lähtöään iltarandolle. Olisi mielenkiintoista nähdä tuollaisten vapauksien vaikutus vaikka työterveyshuollon tilastoihin”, sanoo rovaniemeläinen business controller Miikka Laakso. Työelämässä uuden ajattelutavan omaksuminen saattaa viedä vielä vuosia, mutta tietyissä olosuhteissa downshiftaamisen makuun pääsee jo yhdessä viikonlopussa, ehkä jopa yhdellä laskulla.