Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Parkkimiehen Åre on parkkia isompi

anttitakapuolella
teksti: Antti Taavila
kuvat: Antti Taavila ja Eetu Leikas

Rakkaassa länsinaapurissamme lähes puoleentoista kilometriin kohoava Åreskutan on monille suomalaishiihtäjillekin tutumpi nyppylä – kuin mummolan pulkkamäki – onhan tuo Skandinavian suurin ja kaunein kohtuullisen helposti tavoitettavissa myös härmäläisille.

Näppärä sijainti noin Vaasan korkeudella ei toki ole ainoa syy Åren suosioon myös suomalaisten keskuudessa: tarjoaahan alue vilkasta alppikylätunnelmaa, monipuolista hiihtoa ja useita kansainvälisen tason tapahtumia, kuten alppilajien maailmancup ja parkkiaskijoiden Jon Olsson Invitational. Allekirjoittaneelle tarjoutui viime huhtikuussa mahdollisuus tutustua Åren loppukauden keväthiihtotarjontaan sopivasti JOI-kilpailuviikonloppuna, kaiken tapahtumahulinan keskellä.

Oikeaoppisesti shamppanjalasin läpi tiirailtavan Big Air-spektaakkelin lisäksi naamalla oli vuorotellen niin lasku- kuin ravintolakriitikkolasitkin, joten koin olevani pätevöitynyt kertomaan jotain tästä hiihtokohteesta.

Lento Helsingistä Tukholman kautta Östersundiin lähti huhtikuun toisen viikon torstaina, ja takaisin oltiin seuraavana sunnuntaina. Reissun ajoittui, kuten todettua, Jon Olsson Invitational -kilpailuviikonlopulle, joka on yksi suurimmista ja tärkeimmistä Big Air -kilpailuista parkkilaskijoiden kerman kalenterissa. Ruotsin monacolaistuneen kultapoika Jon Olssonin kymmenvuotias nimikkokilpailu on iso mediatapahtuma ja enemmän kuin pelkkä hyppykisa, ja tunturikylä olikin täynnä julkkiksia ja kalliita autoja. Myöhäisillan keinovaloissa VM8-hissin ala-asemalla hypätyn mies miestä vastaan-kilpailun voitti, yllätysyllätys, Ruotsin Oscar Wester.

Taksimatka lentokentältä Åreen ei ollut kovin mieltäylentävä pienessä vesisateessa, täysin lumettoman maiseman ympäröimänä. Taksikuskin mukaan viime talvi oli myös Åressa lumitilanteen osalta onneton, ja olihan ajankohta jo pitkälti Åren kauden ehtoopuolella. Paikanpäällä todettiin että rinteissä toki riitti lunta oikein hyvin, ja kävimme vielä moottorikelkkasafarin muodossa toteamassa asian.

Itse kylähän on alppimainen ja mukavan eloisa, ja Åretunturin rinteille päin katsellessa voisi melkein kuvitella olevansakin Keski-Euroopan kukkuloilla. Palvelut, kaupat ynnämuut ovat kaikki kohtuullisen kompaktisti järjestyneet rinteiden ja järven väliin, ja ihmiset ovat periruotsalaiseen tyyliin ystävällisiä, huolimatta hieman ruosteisesta toisesta kotimaisestani.

Parkkitouhuissa Åre on pitkään ollut paitsi tapahtumanäyttämö, myös ponnahduspaikka uusille superstaroille kuten Henrik Harlautille. Etenkin Rödkullenin alueen parkeista suoraan 720-ravintelin alta lähtevä ”isojen poikien” Svart Linje oli jopa ruuhkaan saakka ahkerassa käytössä mm. juuri Harlautin toimesta. Iso ero Suomeen ja esimerkiksi Rukan parkkimeininkiin oli tyttöjen ilahduttavan suuri osanotto mäen puolella. Kaiken kaikkiaan meininki parkeilla oli oikein kotoisaa ja hyvin organisoitua, linjat ja vaikeusasteet olivat selkeästi merkittyjä vaikka muuten Åressä onkin hieman opittavaa opastuksen hoitamisen kanssa. Kaikki kolme lähekkäin sijaitsevaa eri kokoluokan parkkia oli hyvin hoidettuja myös kevätsohjossa, jopa pienin lasten harjoitteluparkki oli sheipattu ja suolattu kuntoon. Alueen hissikapasiteettikin riitti pitämään jonot siedettävinä.

Vaikka Åre ei ehkä ole tunnettu Ruotsin kovimpana vapaalaskumestana, yllätti läskisuksiväen vähyys kuitenkin. Saapumisiltana oli huippu saanut hennosti uutta lunta, ja ensimmäisen mäkipäivän startista suunnattiinkin heti kabiinihissin ja kelkkakyydin kera David-oppaamme kanssa huipulle. Huipulla oli vielä täysi talvi, ja tunturin takapuolta Björnenin alueelle päätynyt reitti tarjosi oikein mukavaa losottelua ja ensimmäisten jälkien piirtoa yllättävän hyvällä lumella.

Parkkilasku- ja lounastauon jälkeen kivuttiin kabiinilta vielä toisen huipun, Lillskutanin, laelle. Lyhyen haikin aikana näkyvyys tippui kovassa lumituiskussa lähelle nollaa, mutta nopeasti laantuneen myräkän jälkeen reitti tarjosi lyhyemmän mutta hieman vauhdikkaamman laskun pienehkön kurun kautta takasin rinnealueelle. Kaiken kaikkiaan lyhyen mutta onneksi hyvin opastetun mäkipäivän perusteella jäi myös takamaastohommista kukkulalla oikein positiivinen kuva, etenkin vähän aloittelevammalle pehmeän lumen pöllyttäjälle.

Åre on suhteellisen etelässä, joten alhaalla kelit vastasi aikalailla Keski-Suomea samoihin aikoihin. Toki tunturin Suomen oloihin verrattuna reiluhko korkeusero takasi ylös hyvät lumiolosuhteet vielä tuolloin huhtikuussakin, vaikka kausi auttamatta oli Åressa lopuillaan.

Rinteiltään Åre on vaihteleva ja tarjoaa jokaiselle jotakin. Rinteet ja maisemat vaihtelee tunturilapin tyylisestä rennosta losottelusta MC-rinteiden puurajan alapuolella tarjoamiin tykityspaikkoihin. Moniin Lapin tuntureihin verrattuna puurajan alla on huomattavasti enemmän hiihdettävää, joten tuulikaan ei pääse pilaamaan hiihtopäivää niin helposti.

Tulevaisuudessa Årekin investoi lisää eri rinnealueiden yhdistämiseen hisseillä entistä paremmin. Viime kaudeksi Björnenin alueelle valmistui uusi tuolihissilinja, joka helpotti siirtymiä huomattavasti siellä päässä keskusta.

Majoituskapasiteettia Åren kylässä on hyvin kohtuullisen kävelymatkankin päässä ala-asemilta, ja juna-asemaltakin pääsee kävellen hyvin pelipaikoille. Kylä on todellakin mukavan kompakti.

Ruokapuoli
oli viikonlopun ajan hoidettu erittäin hyvin, mieleen jäi ensimmäisen illan telaketjumönkiminen tunturia ylös Buustamon Fjällgård-ravintolaan ja perjantain Wallmans-kokemus, joka on siis tukholmalainen ravintolakonsepti. Kyseessä on mielenkiintoinen yhdistelmä fine diningia ja livemusiikkia, kun puljun tarjoilijat vetävät välillä lavalla ja välillä ruokailijoiden seassa covereita niin ruotsalaisista kuin kansainvälisistä hiteistä. Ja tottakai pikaruokapuoli on hoidossa, sillä mielestäni MAX-ketju vie Heseä kuin litran mittaa.

Afterista perusviikonloppuna en osaa sanoa, mutta ainakin nyt JOI-aikana kylässä oli melkoisen paljon menoa ja melskettä. Itse en ehkä kokenut tälläisenä perushampuusina suurta yhteenkuuluvuutta iltamekoissa ja fitnesstrikoissa juhlineen kansan kanssa, mutta meininki oli katossa joka tapauksessa.

Aionko mennä takaisin Åreen? Jos tilaisuus tarjoutuu niin miksi ei! Helppo saavutettavuus, hyvä hiihto, paljon tekemistä ja lintukodon hyvin toimiva majoitus- ja ruokahuolto takaa sujuvan ja melko varmasti positiivisen kokemuksen. Eritoten JOIn kaltainen mediaspektaakkeli oli hieno kokemus todistaa paikanpäällä.

Kyllähän naapurissa on muutenkin aina silloin tällöin mukava käydä toteamassa kuinka hyvin meillä Suomessa asiat oikeasti on (heh heh), ja vähän naljailla paikallisille 6-1-finaalista. Täytyy myöntää että Åren alueella myös Tinder oli aivan toisella levelillä.

Loppuun pitää vielä kiittää Visit Swedenin Jonasta ja Helenaa hyvin sujuneista järjestelyistä, huolenpidosta ja hyvästä reissusta!

*Antti Taavila on 24-vuotias insinööriopiskelija Tampereelta. Alamäkihiihdon ympärillä hän on pyörinyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti kohta kymmenen vuotta, ja on osalle ehkä tutumpi kirjoittaja Loska-vapaahiihtofoorumin puolelta.

Linkki Loska.fi:ssä viime keväänä julkaistuun JOI-kisa-reportaasiin tässä!

Vastaa