Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Monthly Archives: syyskuu 2014

Parkkimiehen Åre on parkkia isompi

Loska.fi:n toimittaja Antti Taavila lähti viime keväänä ottamaan selvää länsinaapurimme legendaarisimmasta hiihtokeskuksesta. Jon Olsson Invitationalin aikaan toteutettu ekskursio todisti, että Åressa riittää ulottuvuuksia myös vapaalaskuun, rinnehiihdosta ja mannermaisesta oheisohjelmasta puhumattakaan. Talviurheilun lisäksi siellä voi ainakin syödä, juoda ja käydä discossa. Oheista autoa ajaa Jon Olsson.


Suomi-puuteria maailmalla

Kukapa olisi uskonut, että tämäkin vielä nähdään: lokakuun Powderin galleriassa on Kesänkitunturi…


Neli Pictures: Stray Part 2

Keväisissä parkeissa Lauri Kivari, Antti Ollila, Anttu Oikkonen, Aleksi Patja, Miika Virkki, Joni Särmö, Joona Kangas ja Valentin Hänninen.


Tommi Laitervo juoksi seinät nurin Alpeilla

Janne Mukkalan haastattelussa Tommi Laitervo, jonka maraton vei tällä kaudella mm. Keski-Eurooppaan ja Pyhälle.


Janne Mukkala: Taistelu sijoituksista Tunturimaratonilla

”Jos Chamonixin reissu meni täydellisesti ilman kaatumisia ja kramppeja, nyt kompuroin ja kramppailin sitten senkin edestä. Pari kertaa kaaduin kunnolla, muutaman kerran sain korjattua käsillä ja lukemattomia kertoja selvisin muutamalla nopealla joskin hyvin etupainoisella korjaavalla askeleella.”, kirjoittaa Savukosken Gebrselassie Janne M.


Paul Siljama: talvimuistoja Brittiläisestä Kolumbiasta

Videolla tunnelmia Paulin viime talven Whitewater-seikkailusta. ”Helposti sanoisin, että yksi lempipaikoistani tällä planeetalla: ihmiset mukavia, mahtavaa jyrkkää metsää ja siellä myös sataa paljon lunta.”


Seikkailu Sogndalenissa, osa 1 (sail and ski)

Antti Kunnas ystävineen lähestyi keväistä Sogndalenin laaksoa poikkeuksellisesti purjeveneellä. Merimatka Norjan vuonoilla osoittautui oivalliseksi sekä hiihtoon että kalastukseen (Ruijanpallas ei tosin napannut), purjehtimisesta puhumattakaan. Seikkailu sai myöhemmin kesällä jatkoa otsikolla ”Sogndalen – surf & ski”. Siinä metsästetään hiihtospottien sijaan hyviä aaltoja.


Antti Kotirannan urbaaniotos voitti Moebiuksen kuvakisan

Moebiuksen kuvakisan voittaneessa otoksessa näkyy akateeminen vapaus. Kuvassa Kuopion yliopiston rajoja rikkovat Antti Kotiranta ja Okko Raitanen. ”Nykyisin ei riitä pelkkä reilaaminen, on haettava luovempia ratkaisuja. Välillä mennään tasolle jossa voi miettiä, onko siinä enää järkeä”, sanoo Kotiranta.