Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Harvoin tarjolla: Las Mummolas!

nc3a4sijc3a4rvi-surf
kuvat: Salla Majara ja Santeri Valtonen

Kesäkuun kolea sää veti monen kotimaisen vesiurheilun harrastajan mielen matalaksi, mutta kolikolla oli myös toinen puoli: Suomi-surfaajilla oli paikoin jopa keskimäärästä hauskempaa.

Tampereen Näsijärvellä päästiin nauttimaan harvinaisesta mansikkapaikasta, kun Las Mummolas –nimellä tunnettu spotti paljasti todellisen luonteensa kovassa tuulessa. Spotti on saanut nimensä lähistöllä sijaitsevasta Koukkuniemen vanhainkodista.

Tamperelainen surf-harrastaja Juha Sila, 41, sanoo spotin olleen surfattavassa kunnossa noin 10 kertaa hänen elämänsä aikana.

”Tuulen pitää tulla tietystä suunnasta, ja keskituulen pitää olla noin 15 metriä sekunnissa. Silloin aallot ovat sellaiset, että niillä pääsee pystyyn ja aallon facea eteenpäin.”

”Spotti mahdollistaa hot dog –tyylisen aallon ratsastuksen, 70-luvun tyyliin.”

Las Mummolas paljasti Juhalle todelliset olosuhteensa aamuisella työmatkalla.

”Ajoin Rantatietä pitkin töihin, kun näin paikalla vaahtopäitä. Käännyin heti takaisin ja hain kotoa laudan ja märkäpuvun. Vesi oli 15-asteista, mutta päivä oli aika lämmin. Olin spotilla pari tuntia.”

Juha pitää erityisenä ilonaiheena sitä, että lajia on päässyt nyt harrastamaan myös kotinurkissa.

”Vaikka olisi harrastanut kuinka kauan, tuntuu aina hienolta käydä kotijärvellä surfaamassa.”

”Näsijärvi on sikäli ainutlaatuinen, että sen selkä on 20 kilometriä pitkä ja aallot nousevat pitkältä matkalta. Spotilla aalto nousee 40 metrin syvyydestä yhteen metriin. Se mahdollistaa surfauksen.”

”Lisäksi Näsijärvellä tulee usein tosi matalalla muihin järviin verrattuna. Silloin tuulee vedenpinnassa asti. Sama ilmiö on nähtävissä syksyä kohden myös Itämerellä, missä tuuli tarraa veteen ja muodostaa terävää aallokkoa.”

Juhan mukaan Las Mummolasilla ei ollut loistavista olosuhteista huolimatta tungosta. Suomi-surfin ominaispiirteisiin kuuluu kelien vaikea ennustettavuus.

”Ne on aina poikkeuskelejä, yleensä sellaisia, että sääennusteissa menee joku pieleen. Tulee äkillinen sään muutos, tavallista kovempaa tuulta tai tuuli tyyntyy äkkiä. Rannat ovat tyhjät, koska porukka luulee ettei mitään ole tehtävissä. Yhtäkkiä saakin parasta Suomi-surfia ikinä.”

Juha sanoo, että pitkään lajia harrastaneellekin Suomi-surf on aina tuuripeliä.

”Olosuhteita osuu kohdalle, kun ei kaihda nukkua öitä autossa.”

High season sijoittuu yleensä syksyyn ja sellaisiin talviin, jolloin ei tule jäitä. Meneillään oleva kesä on tarjonnut harrastusmahdollisuuksia muutamaa kertaa tavanomaista enemmän.

Linkki Juhan surf-, longboard- ja snowscoot -aiheiseen blogiin tässä.

Vastaa