Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Työväen juhlaa vuorilla

IMG_6683
Jos edellinen Norjan reissu oli vähän sellainen reunaosuma niin nyt tuli napakymppi. Hyvää laskua, monipuolisia mäkiä, monta kupillista hyvää #haugenia ja laatujoukkue kasassa. Kuvatoimittaja Mikko Lampinen on purkanut reissun kuvallisen annin tänne jo aiemmin raportissaan Lyngen – korkeapaine joten minä keskityn enempi kirjoittelemaan. Tosiaan, ajeltiin Skibotniin vappuaattona. Kärsin lievästä kevätlentsusta, joten en hoppuillut mäkihommien kanssa vielä vappupäivänä torstaina vaan rauhoittelin kämpillä. Perjantaipäivän aikana virisi suunnitelma lähteä käymään yömäessä Hattukuruilla. Herätys klo 00:00. Paikallista aikaa. Itsellänihän puhelin oli Suomen ajassa ja kello soi vajaan kahden tunnin nukkumisen jälkeen klo 23. Voin kertoa että rouva vieressäni ei kiitellyt turhasta herätyksestä. Selvisin hämmästyttävästi ilman fyysisiä vammoja kesken unien herätetyn naisen kynsistä ja torkuimme vielä tunnin. Starttasimme kämpiltä hieman ennen yhtä ja autolta ehkä vartin yli yksi lauantaiaamuna.

Skinnaus kurujen alle oli leppoisan loivaa nousua. Kuntoni ei ollut vielä aivan normaali joten otin skinnauksen rauhassa ja roikuin porukan hännillä. Kurujen alla jaoimme porukan kolmeen, Ape kävi suorittamassa omalta osaltaan viimeisen osion kurutrilogiasta, jyrkän ja suoran rännin, jonka alaosan kruxina on lyhyt, kaksiosainen jääputous. Yksi kaveri lähti uimaan ylös kuruista oikeanpuolimmaista ja me muut valitsimme keskimmäisen. Yllättäen kurun kiipeäminen olikin helpompaa kuin skinnaaminen ja olimme ylhäällä nopeasti. Aivan latvaan emme lumilippojen vuoksi nousseet vaan jäimme kivenkoloon muutamia kymmeniä metrejä aiemmin. Pyydalasku nousevan auringon valossa oli maaginen kokemus.

Sunnuntaina laskimme ”välipäivän” mäkenä Bogefjellin Storfjordin vuonon länsirannalla. Mukava noin tonnin nousu skinnaten toppiin. Maanantain kohteeksi otimme Lyngenin länsirannan ja Fugldalsfjelletin. Nousimme 1686 metriä korkean mäen länsiseinälle noin 1250 metriin pohjoisesta, mukavasti viettävää puuterikurua pitkin. Kurua pääsi skinnaamalla ehkä 2/3 ja lopun nousu kiipeämällä oli progressiivisessa powderissa helppoa ja nopeaa. Päivä oli vuodenaikaan nähden hyvin kylmä ja länsiseinä ei vielä noin klo 16 aikaan ottanut pahasti lämpöä vaan lumi olisi ollut hyvinkin laskettavaa. Massiivisen länsifacen laskeminen tuossa kohtaa tulkittiin kuitenkin riskihommaksi ja tietysti varjon puolella pohjoisessa lumi oli parempaa. Kurulasku oli erittäin hyvää ja vaikka lumi alempana vähän ottikin kuorta ja yksi polven sivuside lievää damagea, keikka oli kokonaisuutena ehkäpä tämän Norjan reissun kohokohta.

Tiistai, keskiviikko ja torstai menivät voimistuneen tuulen vuoksi hieman harakoille. Kävimme kyllä mäessä, Sörfjelltinden Tamokin tien risteyksessä, Russelvtinden niemimaan pohjoiskärjessä ja yksi skinnaus Ellendaleniin olivat hyvää ulkoilua mutteivat välttämättä muuten erityisen mieleenpainuvia. Perjantai sen sijaan oli. Nousimme Storfjordin vuonon itäpuolella sijaitsevan Cohkkugiettivarrin länsikurun mäen toppiin. Oletettavasti kyseessä oli ensinousu- ja lasku millä nyt ei ole sen suurempaa merkitystä mutta tuntuihan se hauskalta ajatukselta kiivetä kurua jossa ei yksikään ihminen aiemmin käynyt. Varma tästä en voi olla mutta todennäköisesti kurua ei kukaan ole aiemmin laskenut. Reitti nousee yhtä niistä tuhansista tavallisista tunturinkupeista joita Norja on pullollaan. Jos ajaa Skibotnin ja Oterenin välistä tietä, sitä ei edes huomaa. Vuonon toiselta puolelta sen näkee mutta eipä siihen sen tarkempaa huomiota tarvitse kiinnittää, sillä yläosan kuruosio naamioituu sopivasti kallioiden koloihin ja kokonaisuudessa reitin näkee vain aivan lyhyeltä pätkältä tietä Oterenin ja Furuflatenin välillä. Muuten näyttää, ettei yläkallioiden välistä ole reittiä toppiin. Yläkuru vie noin seitsemästä sadasta aina toppiplateaulle noin 1300 metriin saakka. Ylätasanko on Sommarfjelletin varsin laajan ylängön läntisin osa. Odottelimme topissa tovin että kuru sulaisi firnille. Kun ajoitus vaikutti oikealta, lähdimme laskemaan. Ehkä hieman liian aikaisin. Kuru oli jo pehmennyt mutta vielä jos vähän olisi malttanut odottaa, se olisi ollut täydellistä. Nyt se oli vain semi. Hyvän firnilaskun löytäminen on ammattilaisten hommaa eikä meidän ammattitaito tällä kertaa aivan riittänyt.

Kahdeksan ulkoilupäivää sisälsi kaikkiaan noin 23 tuntia ja noin 8 000 metriä ylöspäin menemistä skinnaten, jääraudoilla kiiveten ja juosten. Kävin nimittäin parina päivänä ylläpitämässä jonkinlaista juoksutuntumaa. Yksi lyhyt lenkki kämpiltä tien laitaa sekä Russeveien/Bollmansveien Falsnestindenin länsi/luodeseinustalla matkalla Skibotnista Otereniin. Saksalaiset rakennuttivat Russeveienin syksyllä 1944 venäläisten, jugoslaavien ja puolalaisten pakkotyöläisten ja sotavankien avulla. Bollmannveien/Russeveien on osa suurta puolustuslinjaa joka nimettiin «Lyngenlinjaksi». Merkitty reitti nousee 550 metrin korkeuteen mutta pääsin nousemaan vain noin 350 metriin. Puurajan yläpuolella reitti katosi kinoksiin, enkä juoksuvarusteissa viitsinyt lähteä enää kahlaamaan pidemmälle. Jos on Storfjordissa kesäaikaan, tuohon on syytä käydä tutustumassa. Mäkitreeniä siis tuli ihan mukavasti. Eipä se samaa ole kuin juostessa mutta tyhjää parempi.

Tällä viikolla olen jo käynyt juoksemassa täällä flatlandsissa ja jalat ovat sen myötä aika tukossa. Pohkeet eritoten ovat ottaneet juoksemisesta itseensä. Kipu on tilapäistä ja sitä uhmaten ajattelin käydä viikonloppuna tunturissa juoksemassa lisää mäkeä. Kun on nämä uudet sauvatkin.

2014-05-16 13.38.41

Elämäni saa uuden suunnan. Alan juoksemaan sauvojen kanssa. Juuri kun kyläläiset ovat tottuneet sauvakävelijöihin, alkaa yksi juosta sauvat mukanaan. Kyläläisten keskuudessa herää kysymys: Kuka meistä on dementoitunut?

Vastaa