Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Jenni Kaipainen: Eldorado Freeride FWQ****


kuvat: Jussi Hynninen ja Malonics

Hola,

Pienen pohdinnan jälkeen päädyttiin lähtemään Andorraan autolla, Jussi, minä ja loistava itävaltalaistyttö, Sabine. Ajomatka sinne kesti 17 tuntia, viimiseen 150 kilometriin meni 4,5 tuntia. Mutta matka meni rattosasti, opetettiin Sabinelle suomea, ja ihailtiin mielettömiä maisemia matkalla. Viimisten solien kohalla lunta oli ihan järjetön määrä.

Perillä oltiin myöhään illalla. Majotuttiin yhen andorralaisen kisailijan hostellissa La Massanassa, missä myös suurin osa laskijoista yöpy. Heti, ku päästiin sisälle, tajuttiin, että sielä on hyvin espanjalainen ja rento meininki. Hostelli oli tosi kiva, hyvää musiikkia, mahtava lounge ja todella funky meininki muutenki. Meillä oli kunnon Suomi-Itävalta-Saksa-Uusi-Seelanti-Ranska-Italia huone, loisto meno!

Seuraavana aamuna mentiin face chekiin, mutta se jäi aika lyhyeksi, ku pilvet oli niin alhaalla, että tuijotetttiin väärää seinää aluksi. Andorralaiseen tyyliin oli totta kai siesta menossa, eikä bussi kulkenu alas kylään. Liftattiin yhen paikallisen rouvan kyytiin, se oli tosi ystävällinen.

Illalla mentiin riders´meetinkiin, mikä alko 1,5 tuntia myöhässä, miten muutenkaan. Jotenki jo tässä vaiheessa oli iteki päässy siihen Etelä-Eurooppa-modeen, ettei se ees haitannu. Yleensä ottaa päähän, jos aikataulut venyy, mutta tuolla reissulla se vain nauratti.

Meeting oli hienossa auditoriassa. Tunnelma oli alkuun vähän apea, kaks andorralaista kisailijaa loukkaantu muutama päivä aikasemmin vakavasti samalla alueella. Alko vähän jännittämään olosuhteet. Muuten oli hyvä meininki, tuomarit vaikutti tosi fiksuilta, samat tyypit tuomaroi kaikki isoimmat kisat. Ne selosti tosi tarkkaan, mitä ne arvioi, ja kannusti ihmisiä tulla kysymän heiltä omista pisteistä, oli ne huonot tai hyvät. Ne korosti, että kysymällä oppii, mikä on totta. Lisäksi naisten kohalla bib-numerot loppu kesken, eikä puolet tytöistä tienny, millä numerolla ne laskee. Ite sain numeron 54. Silti porukka vain nauro.

Illalla katottiin kuvia aika tarkkaan, se oli ainut info meille, koska ei tosiaan päivällä nähty koko mäkeä. Olin jo aika varma mitä lasken, mutta lopullinen päätös totta kai tehään aamulla.

Aamulla sitten vaihettiin kamat, ja ootettiin ravintolassa, että hissi aukeaa. Sitten joku työntekijä tuli kertomaan, että meiän pitääki ajaa vielä ylemmäs ravintolaan, koska sielä annettais viiminen info, onko jääraudat pakolliset vai ei. No, pakattiin auto, ja ajettiin ylös. Mitään tapaamista ei ikinä ollu, mutta aamupalaa oli tarjolla. Päätin jättää raudat pois repusta, valjaat oli kyllä pakolliset.

Laskettiin alas samalle ravintolalle, missä aluksi oltiin oltu, ja suunnattiin toppiin kuikuilemaan mäkeä. Alku oli jyrkkä, ne sano, että 45 astetta. Välimaasto loiva, ja loppu aikamoinen sokkelo. Vertikaalidroppi oli 480 metriä, mikä on aika paljon kisaan. Ylhäällä oli älyttömän kylmä, ja ooteltiin kisan alkua, mikä tietenki tapahtu melkein 2 tuntia myöhässä, heheh.

Nikke (Hollsten) kerto mulle, että haikki ylös on vaikea, ja sketsi. Lähettiin könyämään ylös. Alku oli iisiä, tosin lopussa jyrkkää kenttää. Mutta sen jälkeen se oli vaikein ja kamalin haikki, mitä ikinä oon menny. Sielä oli muutamassa kohtaa köysi, mutta silti voin myöntää, että pelotti. Yks paikka liu´uttiin kyljellään alas köyestä kiini pitäen. Toivottiin vain, että pysähytään ennen kivikkoa. Jouduttiin kävellä kivistä harjannetta alaspäin aika pitkän matkaa. Se oli pelottavaa se. Lähtöpaikalle pääsy kesti 1 tunti ja 40 minuuttia.

Lähössä oli niin hauska meininki. Lähettäjä tanssi ja piti fiilistä yllä. Tajuttiin, että laskijat lähtee ihan missä sattuu järjestyksessä. Yks äijä huomas, että sen takki ja bib on tippunu, ja kysy multa, että löyettiinkö niitä matkalla ylös. Tuomarit anto sille silti luvan startata ilman takkia. Naurettiin niin paljon! Ku yritettiin kysyä, kuka tulee seuraavaksi, se vain nauro, että ei hän tiiä. Jengi seisoskeli ilman suksia, ja yhtäkkiä lähettäjä huutaa, että numero 14, vamos vamos! Oli aika rentoa. Sen haikin jälkeen ei taas ees jännittäny.

Alku mäestä oli tosiaan jyrkkä, ja suurin osa laski saman kurun, joten se oli todella vaikeassa kunnossa, ku me lähettiin. Otin iisisti yläosan ja hyppäsin ihan hyvän kokosen hypyn keskellä kurua. Minä oon aina ajatellu, että yhtään isomman hypyn jälkeen sinun pitää näyttää, että homma on kontrollissa, joten tein aika tiukan käännöksen. Tuomarit kuitenki sano, etten saanu pisteitä hypystä, koska sen jälkeen ”there was an issue”. Eli: Älä vedä liinoja kiinni hypyn jälkeen! :) Tiesin tasan missä olin, mutta törmäsin yhteen kiveen alempaan. Tein yhen jalan hypyn siitä. No siitä totta kai sakotetaan. Sitten alhaalta kolme pientä hyppyä, joista viimisen backseatasin. Olin aika hapoilla lopussa, ja muutin linjaa vielä vähän lopussa. Kävin vielä kisan jälkeen laskemassa sen paikan, mihin oikiasti olin hyppäämässä, ja olin tyytyväinen, etten menny sinne, koska sinne oli vaikea päästä, ja alastulo oli tosi huono. Olisin hyvin todennäkösesti kaatunu, jos oisin menny sinne.

Fiilis maalissa oli tosi helpottunu ja hyvä. Sielä oli vaan niin hyvä tunnelma! Käytiin laskemassa pari runia, ja mentiin lounaalle. Se oli hienosti järjestetty, ulkona lumibaari, mistä saatiin serrannon kinkkua, fondueta ja viiniä. Huippu meininki! Juttelin tuomareille, ja sain tietää, että olin 5. Jäin 4 pistettä seuraavan päivän finaalista, johon meni vain neljä tyttöä. Finalistit pääsi toppiin helin kyytissä. Vaikka totta kai harmitti, minua vain nauratti! Ois ollu mahtavaa laskea finaali, mutta 5. sija tuon tason kisassa oli tosi hyvä saavutus. Vaikka tiiän, että voin parantaa laskua vielä paljon. Myös Mikaela (Hollsten) oli naisten lautasarjassa eka ulkona finaalista, mutta onneksi Nikke laski finaaliin, ja vielä palkintopallille. Hyvä Suomi!

Illalla oli pienet pileet, ja seuraavana päivänä katottiin finaalit ja laskettiin muutama mäki. Meininki oli ihan hullua, ja todella kova tasosta! Oli mahtavaa kattoa laskuja, vaikka olo oliki vähän kateellinen. :)

Kaiken kaikkiaan Vallnord laskupaikkana on ihan mieletön, ihan loputon leikkikenttä! Ihmiset todella ystävällisiä ja hulluja. Meininki espanjalaista, mutta silti niin hauskaa.

Matka kotiin oli mahtava, käytiin Välimeren rannalla, nähtiin flamingoja, halailtiin palmuja ja naurettiin paljon. Taas niin mahtavia tyyppejä ja mahtavia laskuja. Elämäni yks parhaimpia reissuja, ehottomasti! Onneksi taas pian nään niitä ihmisiä.

Huomena lähetään Slovakiaan, seki varmaan tulee olemaan jännä reissu.

Adiós!

Jenni

Vastaa