Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Jenni Kaipainen: Axamer Lizum


Heissan,

Hochfügenin pettymysten jälkeen oli nostettava pää pystyyn, ja aika lähtiä Innsbruckiin Axamer Lizumin kisaan.

Mulla oli tosi hyvä fiilis, oli myös tietyllä tapaa näyttämisenhalu edellisen viikon jäljiltä. Mentiin paikalle jo perjantaina. Lumitilanne oli kieltämättä aika heikko, ja täytyy myöntää, että olin aika pettyny, ku näin sen mäen. Oli tosi vaikea löytää järkevää linjaa, mikä ei ois supertylsä ilman, että tarvii traversata.

Illalla selvis, että lähtöpaikkoja on neljä. 2 keskellä olevaa oli semmosia, missä ei tarvi kaatua. Katsojan vasemman reunan lähtö oli jyrkkä, mutten sielä alempana oikein nähny mitään järkevää tekemistä, joten päädyin katsojan oikean puoleiseen lähtöön. Tiesin, että se ois helpoin lähtö, ja minua mietitytti vielä lähössäki, oliko se liian helppo valinta startata sieltä. Lisäksi yläosassa ainut kallio, jonka löysin, oli kivikko yläpuolelta, joten piti vielä ylhäällä vähän muuttaa suunnitelmaa.

Tuomarit sano ennen kisaa, että tämä on enemmän lasku-, ei hyppykilpailu kovien olosuhteiden takia. Yleinen tunnelma oli erilainen ku normaalisti. Ketään ei oikein tuntunu jännittävän, ja ite mäki sai aika paljon kritiikkiä niin nais-, ku mieslaskijoiltaki. Toisaalta, se on kaikille sama, ja se kuka keksii jotaki luovaa, todennäkösesti pärjää.

Minun suunnitelma oli hypätä alhaalla kolmen kivikon yli pituutta. Näin yhen lautamiehen menevän sieltä, ja ajattelin, että joo, on se ihan ok. Edellispäivänä olin suunnitellu hyppääväni ekan pienesti alaspäin, ja Jussi sano, etten välttämättä pääsis siitä seuraavaan (joka oli siis enemmän laskijan vasemmalla). Lautailija hyppäs enemmän laskijan vasemmalle, ja ajattelin tehä saman. Mutta jos oot vuorokauden miettiny, mihin suuntaan mistäki hyppäät, niin näköjään se alkuperänen suunnitelma tulee selkärangasta. Jouduin tehä aika voimakkaan jarrukäännöksen, jossa vauhti tökkäs, ja jumitin seuraavaan kivikkoon. Seuraavasta pikku nypylästä hyppäsin pitemmälle, ja maaliin tein vielä 180 astetta.

Lumi oli minusta yllättävän hyvä. Kovaahan se oli alusta loppuun, mutta todellaki laskettavaa! Ja ylipäätänsä mulle sopii paremmin kova olosuhde, ku pehmeä. Se oli vähän niinku ois laskenu rinnettä.

Olin eka tyttölaskija, kaiken kaikkiaan numero 48, oli orpoa tulla maaliin, ku sielei ollu vielä muita. Maalissa oli vaan jotenki vähän semmonen tyhjä ja plaah olo. Ei ollu jännittäny, eikä se lasku vaan herättäny itessä hirveästi minkäänlaisia tunteita. Ihan hauskaahan se oli silti, mutta tuntu, ettei siinä nyt vain oikeen ollu juuri mitään. Se oli kuitenki minun sen päivän valinta.

Melkein kaikki tytöt laski saman tyyppisesti, meitä oli vain kolme, jotka alotti samasta lähöstä, ku minä. Yks italialainen hyppäs ison 360, mikä oli tosi hieno! Se laski muutenki ku äijät! Oltiin ihan varmoja, että se voittaa. Mietittiin yhteen ääneen, että sen jälkeen muut voi olla ihan missä järjestyksessä tahansa, oli niin tasasia laskuja. Varmasti vaikeaa tuomareilla tuommosessa kilpailussa saaha eroja aikaseksi.

Loppupeleissä venäläinen tyttö voitti, ja kolmosen hypänny oliki toinen. Minun hyvä kaveri Sabine oli kolmas, olin tosi ilonen sen puolesta! Sen jälkeen meillä muilla oli melkein samat pisteet, pisteen parin erolla kaikki. Sain 66 pistettä, ja olin 8. Ainaki paremmat pisteet, ku edellisviikonloppuna, hehe. Vaikka eihän niitä oikein voi verrata, pitää aina suhteuttaa sen päivän tasoon. Harmittaa se tötöily sinne kivikkoon, mutta se oli ja meni. Aina jää jotaki hampaankoloon, ootan sitä päivää, että kaikki natsaa!

Verrattuna viime kauteen, nyt pystyn oikeasti nauttimaan kilpailutilanteesta. Viime kaudella se oli semmosta viha-rakkaustyyppistä. Sillon jännitti ehkä potenssiin sata, ja pelkäsin myös loukkaantumista aika paljon. Nyt yleensä lähössä mietin, että pitää vain nauttia tästä, ku tänne on päästy! Se on kyllä jännitykseen toiminu hyvin. Se myös auttaa, että nyt sielä on paljon enemmän tuttuja ja hyviä kavereita myös. Ja ylipäänsä tietää, miten homma toimii.

Tämä kausi ei tuloksellisesti nyt toistaseksi oo menny ihan putkeen, mutta kaikelle on tarkotuksensa. Se varmasti pistää puskemaan rajoja enemmän tulevissa kilpailuissa.
Jussin apu mulle kisoissa on korvaamaton. Se tietää minun laskutyylin, ja on loistava apu valittemaan linjoja. Muutenki se merkkaa paljon, ku läheinen ihminen on paikalla mukana ja kannustamassa. En tiiä kuinka paljon sillä jännittää minun laskut, mutta ens viikolla, ku Jussiki on kisassa laskemassa Jasnassa, tiiän, että minun jännitys suuntautuu enemmän sen laskuun! :D Jussi kyllä sano, että se osallistuu vain siksi, että saa hissilipun ja dinnerin, mutta veikkaampa, että vanhan ratalaskijan kilpailuvietti herää. ;)

Oon kattonu tämän kauden videoita moneen kertaan, ja miettiny, mitä pitää parantaa. Se tekee hyvää, niistä oppii paljon. Välillä on silti vain mahtavaa laskia, eikä miettiä kisoja ollenkaan. Vaikka tavotteet on korkealla, se on kuitenki vain yks osa mäkitouhuja. Välillä pitää muistuttaa itteä siitä.

Torstaina lähetään kohti Andorraa ja El Dorado freeride FWQ**** kisaa. Piiiitkä roadtrip eessä! Sieläpäinkään ei oo tullu koskaan käytyä, joten ootan todella innolla, mitä retki tuo tulleessaan!

Pikaisiin kuulemisiin!

Laskuterkuin, Jenni

Vastaa