Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Kalle Leinosen kuivatreenit johtivat Trentinossa kultamitaliin


Kalle Leinonen sijoittui Trentinon talviuniversiadeissa jaetulle 1.sijalle. Takanaan Kallella oli kuluvalta kaudelta häkellyttävästi lähinnä vesihyppytreenejä ja kesäreilejä.

Mitkä kisat oikein olivat kyseessä Kalle?
Universiadit eli periaatteessa opiskelijoiden olympiakisat. Slopestyle oli ohjelmassa ensimmäistä kertaa.

Miksi halusit osallistua niihin?
Kuulin kisoista Koskelaisen Henriltä ja Raitasen Oskarilta. Kuulin, että aiemmissa kisoissa on ollut hyvä meininki, ja että oppilaitokselta olisi mahdollisuudet saada tukea matka- ja osallistumiskuluihin. Lisäksi kaikki syksyn kurssit loppuivat sopivasti juuri kisojen kynnyksellä, joten mitään esteitä ei ollut.

Olitko valmistautunut kisoihin pitkään?
Olin hypännyt kesällä veteen ja syksyllä laskenut aika paljon kesäreileillä ja muilla syyssetupeilla. Lisäksi tietysti tyypilliset puntti- ja voimistelutreenit, joita tekisin joka tapauksessa. Olin tämän syksyn päätoiminen opiskelija, enkä voinut lähteä keskellä lukukautta jäätikölle laskemaan parkkia. Mitään menestymistavoitteita ei ollut, joten valmistauduin vaan laskemaan niin hyvin kuin tatsi antaisi myötä.

Onko sinulla valmentajaa tällä hetkellä vai treenaatko itsenäisesti?
Lähdin maajoukkueesta vuosi sitten, eikä minulla ole ollut vuosiin sellaista valmentajaa, joka olisi mukana treeneissä. Käytännössä kaikki fysiikkahommat teen yksin. Laskemiseen parasta inspiraatiota saa muilta laskijoilta.

Miten voi pärjätä noin hyvin pelkästään kesäreilitreeneillä?
Vanha tatsi oli yllättävän hyvä ja kisoissa oli toki runsaasti treeniaikaa saada tuntumaa temppuihin. Eivätkä nuo tasoltaan mitkään superkovat kisat olleet, joten en joutunut mitenkään ylittämään itseäni, vaikka tarkoitus alunperinkin oli vain mennä kisaamaan kokeilumielessä. Tässä vaiheessa kautta on turha tehdä mitään tyhmää.

Millaisia kanssakilpailijoita sinulla oli?
Muutama tuttu kaveri, mutta ensimmäkseen ennestään tuntemattomia laskijoita aika eksoottisistakin maista. Taso oli aika vaihteleva.

Mikä mielestäsi ratkaisi kisat sinun eduksesi?
No rata oli aika pieni ja tosi monet tekivät samoja temppuja, enimmäkseen seiskoja ja ysejä. Tuollaisella setupilla ratkaisee se, miten puhtaasti ja varmasti pystyy laskemaan.

Millaisen ranin teit?
Gäpitin kinkkiin nelosen, sitten feikki ysin, oikealle ysin ja viimeiseen reiliin feikki lippari kakkosen. Viimeisellä runilla vaihdoin hypyt feikistä oikealle seiskaan ja feikki tonniin.

Oletko jo Suomessa joulun vietossa?
Joo. Joulu menee ihan lomaillessa, kun tosiaan opiskelutkin on tältä erää ohi.

Mitä seuraavaksi?
Tammikuun alussa kokoonnumme Nipwitzin kanssa yhteen ja aloitamme tämän kauden kuvaukset. Siitä edespäin koko kausi onkin pyhitetty Brain Massage -projektin kuvaamiselle.

Kalle Leinonen

Kalle Leinonen

Vastaa