Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


2000-luvun vapaalaskua ja viimeinen hyppy


Kaksi merkittävää vapaahiihtoon ja beseskihyppäämiseen keskittyvää elokuvaa, Tracing Skylines ja McConkey, ovat saaneet ensi-iltansa. Molemmat produktiot ovat viihdyttävää katsottavaa, mutta niiden sävy on 100 % eri. Ensimmäinen, Poor Boys Productionin ja Red Bull Media Housen yhteistuotanto Tracing Skylines, on pro-laskijoiden räväkkä kollaasi siitä, mitä suksilla ja laudalla tällä vuosituhannella tehdään, silloin kuin tehdään hyvin. McConkey-dokumentin päähenkilö taas on kuollut, periaatteessa samassa hommassa.

Tracing Skylines –elokuvan motiivina on seurata kuuden ammattivapaalaskijan touhuja heidän unelmiensa matkoilla. Yllättäen lainelautailulla aloittava pätkä vie huippuunsa viritetystä backcountry-laskusta poikkeuksellisen näyttävään, Detroitissa kuvattuun urbaanilasku-osuuteen. Randonnée-osuus on kuvattu Haute Routella. Sitä odotettiin Huipun toimituksessa erityisellä mielenkiinnolla, sillä samainen tiimi on tehnyt aiheesta jutun myös (Apple Storessa pitkäveteisesti hyväksyntäänsä odottavaan) tabletti-julkaisuumme.

Kriittisen, itsekin Haute Routella hiihtäneen kuvatoimittajamme mielestä mm. Julien Regnierin, JP Auclairin ja Glen Plaken tähdittämä Haute Route –osuus oli yllättäen tylsä ja Detroitin rähjäinen teollisuusmiljöö vastaavasti mielenkiintoinen, mikä kertonee kuitenkin enemmän kuvatoimittajan leipääntymisestä (vaihda lajia?).

Jostain Atlantin ylittävältä lennolta toimitukselle vastaillut Tracing Skylines –tiimi piti Haute Routea kuitenkin elokuvan kaikkein merkittävimpänä kuvauspaikkana, jossa ”todella kova työ yhdistyi henkeäsalpaaviin näkymiin 180 kilometrin matkalla Alppien yli”.
Tiimi oli yrittänyt kuvata pätkää jo 2012, mutta silloin homman vesitti lämmin keli. Tänä talvena vaellus onnistui, mutta kylmyys oli jäätävä. Osuuden kamalimmat hetket koettiin aamuisin, kun varusteiden vaihto oli “very-very difficult”. After ski Zermattissa oli kuitenkin ollut kaiken vaivannäön jälkeen hyvin palkitseva.

Detroitin urbaanilaskupätkää miehistö nimittää Poor Boyz Productionin kaikkien aikojen pelottavimmaksi. Laskijat halusivat vetäytyä setistä, jossa uhmataan painovoimaa mittasuhteiltaan järjettömissä tehdasrakennelmissa. Lapiohommilta ei vältytty, ja homman hoitivat kotiin lopulta 45 päivään venyneissä kuvauksissa Karl Fostvedt ja Khai Krepela, rikollisjengejä ja muuta rupusakkia vältellen, jatkuvassa lumipulassa. Jos tästä hiihtoelokuvan osuudesta haluaa etsiä suurempaa metaforaa, se saattaa olla mahdollista. Laman raunioittaman autotehdaskaupungin hämärillä kujilla viihtyvät enää rosvot ja vapaalaskijat, kenties osana uutta urbaanimiljöön kiertokulkua.

McConkey-elokuvasta todettakoon lopuksi se, että se on hieno henkilökuva hienosta urheilijasta. Samalla on pakko kysyä, miten pitkälle lajin nimissä on mentävä ja mitä jatkuvasti näyttävämpiin suorituksiin pyrkiminen kameran edessä aiheuttaa? Tämän elokuvan tuotto menee McConkeyn perheelle (= vaimo ja lapsi). R.I.P.
kuvat: Red Bull

Vastaa