Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Vauhdin hurmaa


kuvat: Mikko Lampinen

Kilpaurheilijaksi voi päätyä myös aikuisena, todistaa Santtu Pasanen, 42. Vuonna -97 ensimmäisen maantiepyöränsä hankkinut Pasanen on kansainvälisen ohjelmistosuunnitteluyrityksen yrittäjä-osakas ja ikäluokkansa tuore tempopyöräilyn SM-pronssimitalisti.

Mikä on laji, jossa ajat kilpaa Santtu Pasanen?
Päälajini on väliaikalähtöinen henkilökohtainen aika-ajo, eli pyöräilykansanomaisesti tempo. Olen ajanut myös jokusen yhteislähtömaantiekisan harjoitusmielessä. Sarja oli tänä kesänä vähän sekalainen: alkukaudesta kilpasarja, kesäkuussa Eliten SM-kisat ja loppukauden kaksi kisaa M 40 -ikäluokkasarjassa. Vähän siis sellainen siirtymisriitti. Jos pysyn terveenä ja ehdin ja jaksan treenata, niin ensi kausi on tarkoitus ajaa kokonaan kansallisessa Elite-sarjassa.

Miten päädyit kisaajaksi?
Kisainnostukseni lähti liikkeelle toissa keväänä, kun kaveri haastoi osallistumaan ikäluokan SM-kisoihin. Itse pyöräilyharrastuksen aloitin 90-luvun puolivälissä, kun maastopyörät tekivät isosti tuloaan Suomeen. Olin, ja olen edelleenkin aika surkea ajoteknisesti ja vähän turhan arka, mistä johtuen maastossa ajaminen ei vienyt samalla tavalla mukanaan. Syksy ja talvi menee crossarilla, teknisesti helpohkossa maastossa. Täytyy myös tunnustaa, että olen muutaman viime viikon ajan katsellut 29:reita sillä silmällä.

Millaisella pyörällä ajat?
Pyöriä on taloudessa ihan kotitarpeiksi: maantie, aika-ajo, rata, cyclocrossi, sinkula crossari… Kisarassit ovat Cervelo S5 -maantiepyörä ja Cervelo P2 -aika-ajopyörä, joka tosin meni kauden päätteeksi myyntiin. Uusi on jo kuumeisessa mietinnässä.

Onko laji kallis?
Kaikki on suhteellista. Fillariin saa halutessaan pistettyä rahaa käytetyn henkilöauton verran. Kun hifistellään parhailla aerodynaamisilla varusteilla, investoinnit saattavat ulkopuolisesta kuulostaa melko käsittämättömiltä, mutta niin kai missä tahansa lajissa. Toisaalta, reilulla tonnilla saa kisakelpoisen maantiepyörän, jolla kuluvia osia vaihtamalla ajaa vaikka kymmenen vuotta.

Kuinka paljon ajat vuodessa?
Tänä vuonna taitaa tulla 10 000 kilometriä täyteen. Sunnuntaiajeluvuosina ei kilometrejä kertynyt varmaan juuri yli tuhatta.

Miten treenaat talviaikana?
Sään salliessa ajan cyclolla porukkalenkkejä. Varsinaiset intervallitreenit teen sisätiloissa trainerilla eli magneettivastuksella, johon pyörä kiinnitetään. Talvisaikaan minulla on myös kerran viikossa mahdollisuus ajaa sisäurheiluhallissa juoksurataa pitkin. Kuulostaa ihan järjettömältä hommalta, mutta on itse asiassa varsin hauskaa.

Mikä on tähän mennessä paras kisasaavutuksesi?
Paras saavutukseni on parin viikon takaa, ikäluokkien SM-pronssi M40-sarjan aika-ajossa.

Mikä kisaamisessa kiinnostaa?
Ehdottomasti ykkösenä on omien rajojen rikkominen. Kunnon mittaaminen muita vastaan ja mitalien voittaminen on tietenkin kiva plussa, mutta viivalle lähteminen ja itselle hyvä suoritus on se, mistä kiksit tulee.

Treenaatko määrätietoisesti kilpailuja silmälläpitäen vai tuleeko kisakunto muun ajamisen kautta?
Lahjattomat treenaavat. Koska satun kuulumaan ko. ryhmään, niin on pakko treenata todella määrätietoisesti. Treeneissä käytän apuna tehomittaria, joka mittaa navasta tai kammesta käytetyn poljentatehon ja tallentaa joka sekunnin kaikista treeneistä. Mittaustulokset analysoidaan tietokoneella jälkikäteen harjoittelun optimoimiseksi ja aerodynamiikan parantamiseksi. Treenaaminen ja testaaminen ovat itse asiassa minulle kilpailemista mielenkiintoisempi osa: se miten kroppa toimii ja miten pyörä saadaan kulkemaan mahdollisimman kovaa.

Millaista on kilpaurheilu ns. aikuisella iällä?
Junnuvuosiin verrattuna prioriteetit ovat erilaiset monessa mielessä. Kilpailutapahtumassa itsensä voittaminen ja onnistunut suoritus on paljon tärkeämpää kuin menestyminen ja sijoitus. Harjoittelun kohdalla perhe ja työ luonnollisestikin asettavat rajat käytettävälle ajalle. Yritän ajatella siihen suuntaan, että urheilu ei ole kaikki kaikessa.

Koetko olevasi parempi urheilija nyt kuin esim. 20 vuotta sitten?
Itse asiassa merkittävästi parempi! Sen, minkä iän myötä on ehkä fyysisesti menettänyt, on saanut monin verroin takaisin henkisesti. Omaan tekemiseen osaa suhtautua huomattavasti kypsemmin ja analyyttisemmin. Tässä vaiheessa tunnistaa omat heikkoudet ja osaa kehittää niitä. Toisaalta tietää myös, miten käyttää vahvuuksia hyväksi.

Moni alkaa neljänkympin hujakoilla heittää urheiluharrastuksissa pyyhettä kehään, koska fyysinen alamäki on alkanut. Mitä ajattelet tällaisesta suhtautumisesta?
Fyysinen alamäki alkaa jo huomattavasti aiemmin, mutta on sen verran loiva, että vaikutukset alkavat todenteolla näkymään vasta neljänkympin hujakoilla. Tutkimukset näyttävät, että hapenotto alkaa laskea ja lihasmassa vähentyä kolmenkympin jälkeen. Mutta, iso MUTTA, melko todennäköisesti paljon ikää suurempi syy tähän on nimenomaan fyysisen aktiviteetin väheneminen. En oikeastaan keksi parempaa syytä liikkua ja pitää itsestään huolta juuri tässä vaiheessa, kuin sen alamäen loiventaminen edelleen.

Onko pyöräilyharrastus helppo sovittaa työ- ja perhe-elämään?
Pyöräily on ehkä hitusen keskimääräistä aikaa vievempi harrastus, johtuen osittain siitä, että kestävyysurheilussa harjoitusmäärät ovat suhteellisen isoja. Lisäksi, kaupunkialueella asuvilla menee helposti ensimmäinen puoli tuntia, ennen kuin pääsee ulos kaupungista sellaiseen paikkaan, missä yleensä voi ajaa ilman pysähtelyä risteyksiin ja liikennevaloihin. Pyöräily on myös sosiaalista toimintaa, ja lenkit saattavat venähtää joskus ihan siksi, että ylläpidän kaverisuhteita. Sanomattakin lienee selvää, että historia tuntee tapauksia, joissa esim. kolme tuntia aiottua pidemmäksi venähtänyt lenkki on aiheuttanut hienoista kitkaa kotona.

Omaan duuniin kuuluu välillä aika paljonkin matkustamista, mitä on aika vaikea sovittaa fillaroinnin kanssa. Pyörää on melko hankala kuskata mukana. Onneksi aika monesta paikasta löytyy pyöriä vuokralle tai jopa ystävällisten asiakkaiden kautta lainaan. Pääsin sitä kautta esim. viime keväänä tutustumaan Melbournen pyöräreitteihin ja kulttuuriin.

Mikä on maantiepyöräilyssä hienointa?
Porukkalenkit hyvällä jengillä aurinkoisessa kesäsäässä. Välillä mitataan kavereiden kuntoa leikkimielisessä kisailussa, välillä vain ”istutaan” ja höpötetään. Maantiepyörällä kokee myös välillä ihan oikeaa vauhdinhurmaa. Itse suorituksessa hienointa on omien fyysisten ja henkisten rajojen etsiminen. Kilpalajina pyöräily on kasvattanut kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Kehitys tulee hitaasti. Välillä on tehtävä uhrauksia ja osattava pitää tavoite kirkkaana mielessä, mistä on apua aika monella elämän saralla.

Olen viimeisen vuoden myös valmentanut muutamaa pyöräilijää. Koen sen antaneen henkisesti ehkä vielä enemmän, kuin oman urheilun. Siis ei pelkästään fysiologian ja valmennusmenetelmien tunteminen, vaan yhteistyön tekeminen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa: motivoiminen ja kannustaminen, onnistumisista iloitseminen, epäonnistumisista eteenpäin pääseminen ja oppiminen. Valmennettavat opettavat minulle varmasti vähintään yhtä paljon, kuin minä heille, joten henkistä kasvua on toivottavasti tiedossa.

Miten pitkälle tähtäät tulevaisuudessa?
Kirjaimellisesti ottaen, en tähtää pitkälle. Kiksit tulevat ihan muualta, kuin voittamisesta tai sijoituksista. Ehkä siis voisi kysyä mieluummin, kuinka leveälle tähtään? Ratapyöräily olisi tosi kiinnostavaa ja ihan varmasti ykkösvalinta juuri tällä hetkellä, mutta ikävä kyllä mahdollisuudet harrastaa sitä Suomessa ovat tosi rajoitetut. Ensi kesänä todennäköisesti teen kuitenkin jotain sillä saralla. Maantiellä panostan ehkä enemmän yhteislähtöihin, ja tosiaan se 29:erikin kummittelee jossain takaraivossa.

Tekniset tiedot:
Santtu Pasanen
Ikä: 42
Pituus: 197cm
Paino: 85kg
Ammatti: IT-yrittäjä
Valmentaja: Tommi Martikainen

Tags: ,

Vastaa