Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


HUIPPU 1/13


Ensimmäinen Huippu on pian täällä! Tässä pieni kurkistus sisältöön.

Gilbbesjàvri

Luulit ettei tällaista laskua saisi Suomesta. Saa silti. Lisäksi pääset pilkille.

”Pohjoisen kevätvalossa olimme edelleen mukavasti etuajassa, joten kaivoimme mukana olleet pilkkivehkeet reestä esiin. Jäähän syntyi kairalla nopeasti pari reikää, ja pian pilkit vajosivat hyiseen Terbmisjärveen. Näin pääsimme todistamaan ainutlaatuista tapahtumaa, jossa hilpeät laskijat pilkkivät monot jalassa komeiden kurujen juurella.”

Zillertal

Yhtä Itävallan suosituimmista laskettelukohteista ei varsinaisesti voi nimittää secret spotiksi, mutta vapaalaskua ajatellen 32 kilometriä pitkässä Tirolin laaksossa on vielä paljon tehtävää – kuten omia jälkiä.

”Helposti saavutettavia laskuja arvostaville tämä on kuin tehty”, sanoo ympäristöönsä adaptoitunut komeaviiksinen kausiasukas Marko Ikävalko. Herzlichen willkommen.

Uusi-Seelanti

Jos haluat isoihin mäkiin jo alkusyksystä, pakkaa tavarasi ja lähde Uuteen-Seelantiin.

”Uusi-Seelanti on paljon enemmän kuin miltä se näyttää. Siellä on runsaasti mahdollisuuksia laskea puuteria ja backcountrya ilman helikopteria. Esimerkiksi Club Fieldsit, yksityisten pyörittämät hiihtoklubit, pitävät yleensä sisällään yhden hissin, josta voi haikata eri mestoille. Sellaiset ovat aika harvinaisia koko maailmassa, mutta Uudessa-Seelannissa niitä on joku kymmenkunta”, paljastaa alueen vakiovieras Antti Autti.

Koko vuoden sää

Tv-meteorologi Mikko Routala vastaa asiallisesti epäasiallisiinkin kysymyksiin. Näillä vinkeillä pääset todennäköisemmin puuterille ensi talvena.

”Sijainti vuoren eri puolilla voi merkitä paljon. Esimerkiksi Chamonix saa perinteisesti paljon enemmän lunta kuin Blancin toisella puolen oleva Courmayeur. Tämä johtuu siitä, että tyypillinen lumisade tulee Alpeille lännestä tai lounaasta, ja Cham on juuri sillä puolen vuorta. Suurin sademäärä kun tulee aina vuoren tuulen puolelle, ja suojan puolelle ei tule kuin rippeitä. Tästä ilmiöstä hyvänä esimerkkinä ovat myös Norjan rannikkovuoret, Skandit. Lunta on jossain Sunnmören alpeilla tai Strynissä enemmän kuin tarpeeksi – paitsi jos lämpötila pysyy tavallista korkeammalla.”

Poikkeuksellinen Kalle Leinonen

Määrätietoinen, huippulahjakas, ahkera ja omalaatuinen huippu-urheilija. Maailmancupia ei voiteta kahdesti sattumalta.

”Meillä on ollut tämmöisiä työlomia nämä Nurmeksen keikat. Ensimmäiset kesät käytiin maalaamassa taloa ja vähän hyppäämässä veteen ja taas maalaamassa taloa. Mulla on oikeastaan kaikki isommat hypyt tehty Nurmeksessa. Eikä se, etten olisi tehnyt esimerkiksi tuplakorkkia veteen ensin, vaan se, että olen tehnyt niitä aivan helvetisti veteen ennen kuin tein sen lumella.”

Parkkisuksitesti

”Kevyen nosen ja tailin lisäksi ketteryyttä lisää lyhyt rocker molemmissa päissä. Suksen innostavimpana ominaisuutena pidettiin todella kevyttä swing-weightia eli pyöriteltävyyttä ilmassa.”

Mieluisimmat vaihtoehdot nosebuttereihin ja reilien päälle. Tätä ilman ei suksiostoksille kannata lähteä.

Janne – poromiehen poika

”Hankalin keli on 15 asteen pakkanen ja tuuli. Silloin kylmä tulee saumoista läpi. Kovalla pakkasella on hyvin miellyttävää, kun lämmitys on päällä koko ajan”, kertoo Pyhällä asuntovaunuaan pitävä Savukosken kasvatti Janne Mukkala.

Janne osaa nylkeä poron ja laskea. Mukava jätkä.

Kysy Apelta

Arto Majava kertoo mitä tehdä, kun lumiturvallisuusasiat eivät ole hanskassa. Lisäksi nimim. Läski-Jussi saa vinkkejä syksyn ensilaskuihin Pohjois-Norjassa.

Sorfjelltinden-reittiopas

”Seinämällä on hienoa freeride-tyylistä laskua alas isoon Forelvan jokilaaksoon ja kohti E6/E8 –tien parkkipaikkaa.”

Kauden voi aloittaa täältä.

Huippukuvat

Huipun galleriassa Tero Repo paiskaa kättä tuulen kanssa, Juha Laine tallentaa kohmeisin sormin inversio-ilmiön kauneuden ja Mikko Lampinen marssittaa mallinsa Ellendaltindenille. Sanat eivät riitä kertomaan, mitä Kalle Leinonen tekee Ville-Petteri Määtän kuvassa.

Ostajan opas

Pirkanmaalla ei ole jäätiköitä. Härmän disney on ice toteutettiin Tappara Sentterissä. Karusellissa kauden kuumimmat kamat.

Vapaalla

Oletteko koskaan kuulleet, että alppihiihdon harrastajat harrastaisivat muitakin lajeja? Me olemme. Tällä kertaa puhutaan boulderoinnista.

Näiden lisäksi kauden ensimmäisessä Huipussa mm. lumilautailija-naisia, randokisaajia, Setämiehiä, Skipe Oivon vapaalaskuoppeja ja Loska.fi -palsta. Tervetuloa!

Vastaa