Kerro vapaasti millaisia juttuja haluaisit lukea Huipun www-sivuilta? Ja Huippu kiittää!


Tromsøn ensimmäinen enduro

teksti: Juha Tolvanen, Tromsø Enduro Organizer
kuvat: Jaakko Posti ja Juha Tolvanen
Tromsø Enduron synty

Ajatus Tromsø Endurosta syntyi noin vuosi sitten, kun olin kotivuorellani Kvaløylla hike and bike -lenkillä. Pikku tauolla kaivoin eväsleivät esiin repusta, puuskuttaen samalla hengästyneenä. Hikikarpalot valuivat otsalla, oli yllättävän lämmin syyspäivä. Istahdin kivelle ja ihmettelin vuonon kauneutta ja syksyn kirkkaita värejä. Ruskan värit vuoren seinämillä antoivat mahtavan kontrastin merelle. Tämän näyn oli nähnyt jo niin monta kertaa silti siihen kyllästymättä. Olin kaivannut vuorten jylhyyttä trail-ajoon jo koto-Suomessa asuessani. Vastaavia korkeuseroja kun ei Suomesta oikein löydy, vaikka polkuverkosto muuten on hyvä.

Yksi asia minua oli Norjan maisemissa kaivellut kuitenkin jo pitkään. Miksi ihmeessä kukaan ei ole järjestänyt enduroja kisoja täällä? Enduro olisi kuin tehty tähän vuoristoon. Enduro on maastopyöräilyn sydän, ja pala sitä sydäntä kuuluisi myös Tromsøøn.

Mieleeni tulivat Fred Glonin sanat: “Enduro is the heart of mountain biking – the link between technical and fitness riding. It is the only bike you need in your garage. Maybe it’s not the best bike to ride XC, but you can, maybe it’s not the best bike to ride downhill or the bikepark, but you can.”

Olin jo aikaisemmin kesällä jutellut enduro-kisoista Tromsøn paikallisten kanssa ja kysellyt monilta voisivatko he lähteä mukaan. Vastaus oli aina sama: ” Mikä enduro?” Tai: ”No ei mulla ole aikaa.” Tai: ”Ei voi järjestää, kun ei ole hissejä.”

”Bull shit”, ajattelin. Ei enduron järjestäminen nyt niin paljon aikaa vie.
Mieleeni tuli Franco Monchieron enduro-filosofia: ”Probably all of us, when we bought our first bike, didn’t think to do races or know much about international-level mountain biking. The first thing we did with our mountain bikes was climb up hills so we could have fun going down them. That is the philosophy of enduro.”

No jälkimmäinen piti paikkansa. Ei enduroon hissejä tarvita. Mutta aikaa enduron ensimmäistä kertaa järjestäminen kyllä otti. Ja paljon.

Jatkoin leivän mutustelua, imin välillä urheilujuomaa camel backistä ja jatkoin haaveilua. Perhana, juuri tähän enduroon meillä olisi aivan mahtavat maastot. Puhumattakaan luonnon kauneudesta: vuonot, lukemattomat vuoret, keskiyönaurinko ja ekstramausteena pohjoisen puhtaus ja koskemattomuus. Ei ole montaa paikkaa maailmassa, missä voi kruisailla alas vuonon pohjalle merimaisema edessään, ja katsella ennen uutta runia, kun valaat hyppivät nälkäisinä sillien perässä. No tavallaan tämän tyyppistä hommaahan porukka täällä jo tekee. Sillä erotuksella, että se tapahtuu talvisin sukset tai lauta mukana. On täällä muutama innokas vuoripyöräilijä, mutta vain muutama.

Jotenkin tämä enduro pitäis saada eteenpäin, mutta miten? Jatkoin aivosolujen puskemista yhteen. Perhana, oli se vain niin siistiä Suomessa, kerääntyä muiden kuskien kanssa kisailemaan ja viihtymään layback-ilmapiirissä. Kaikki kannustivat toisiaan ja pidettiin yhdessä hauskaa. Siinä samalla pystyi kisailemaan ja kehittämään taitoja. Jotkut olivat tosissaan, toiset ei. Kaikille oli kuitenkin tilaa. Ihan niin kuin kaikki asuisivat samalla kadulla. Saman streetin jätkiä.

Tromsøssa oli kuulemma ollut ”paljon” puhetta kisojen järjestämisestä, mutta kukaan ei ollut tarttunut toimeen. Kun ei ole kisoja, niin ei ole kisoja. Ja kun ei ole kisoja, ei ole enduro-kulttuuria. Ja kun ei ole kulttuuria, niin homma ei kehity. Sanomaa pitäisi levittää jotenkin eteenpäin. Mutta miten? Ja kukahan alkaisi sitä tekemään, toistin itseäni. Palasin muistelemaan miten homma alkoi Suomessa. Eka enduroni taisi olla joskus 2005. Ajattelin silloin, että mikä ihmeen enduro, mutta uteliaana ja uutuutta pelkäämättömänä luonteena lähdin kokeilemaan. Olin kisassa surkea ja pannutin varmaan kymmenen kertaa, mutta olin myyty hommalle. Muistaakseni yhdellä erikoikokeella pannutin 3 kertaa sarvien yli, kun en xc-kisoista saaduilla taidoilla ollut elementissäni. Mutta pirun hauskaa oli!

Muistelin aiempaa puhelinkeskusteluani Suomessa asuvan pyöräilykaverini kanssa. Hän oli juuri ollut endurossa ja kertoi, ettei meinaa enää hissikapasiteetti Suomessa riittää. Silloin alkoivat aivot hitaasti raksuttaa: Voisiko se olla meikä joka… SIINÄ SE ON! Meikä pistää pystyyn enduron tänne! Tromsøøn! Mikä sen nimi voisi olla? No, hemmetti Tromsø Enduro!, Taioin nimen uskomattomalla mielikuvituksella. Hymynaamoin pyöräilin kotiin uuden hyvän idean saattelemana. Olisi saattanut hymy hyytyä, jos oisin tiennyt mikä työmäärä oli edessä. Onneksi en tiennyt.

Rautaa takomaan

Ja siitä se sitten lähti. Lukemattomat tunnit karttojen ääressä, maanomistajien kanssa kiukuttelua, välillä naurua ja joskus melkein itkua. Sponsorien hankkimista, facebook-sivustojen päivitystä, tyttöystävän hermojen lepuuttelua, omien hermojen lepuuttelua, polkujen testaamista, rakentamista, turvajärjestelyjä, logistiikkaa, unettomuutta ja lukemattomia emaileja. About 4 – 5 kuukauden jälkeen tajusin, että ei tästä selviä yksin edes Chuck Norris ja pyysin Samuel Geiseleriä avuksi. Saksalainen Geiseler olikin täyttä terästä, ja suurin osa lopuista hommista painettiinkin kahdestaan. Hieno pyytteetön mies. Sellainen äijä mitä Suomessa arvostetaan. Tekee hommia hemmetisti eikä kitise. Ilman Samuelia ei olisi Tromsø-enduroa. Piste. Tietenkään kisassa vapaaehtoisesti auttaneita, Samuelin puolisoa ja omaa tyttöystävääni Sigridiä unohtamatta.

Kisa olikin lopulta tekijöidensä näköinen. Minulla oli koko ajan Fred Glonin sanat mielessäni – hän on mies joka järjesti maailman ensimmäisen enduro-tapahtuman. “I just wanted to organise a race I would like to participate in. I wanted more riding in a weekend, more fun and good trails.”

Ja niin me se tehtiin Samuelin kanssa. Omalla tyylillä ja omaan linjaan uskoen. Ja hauskaa oli!

Kisan aika

Hirveän loppurutistuksen siivittämänä pääsimme lopulta kisaviikonlopulle 19.-21. heinäkuuta. Ja siinä se sitten oli, Tromsøn historian ensimmäinen endurokisa. Kisaradat merkattiin torstaina, ja harjoittelemaan pääsi jo silloin. Lauantaina oli kisapäivä, joka sisälsi lopulta kolme etappia ja kesti about 5h 30min. Kisan eka pätkä oli vähän teknisempi polku, mutta ei mitenkään liian vaativa, ettei uusia naamoja säikytettäisi pois. Sateiden takia pieni pätkä 1 eka:ta piti sulkea. Toinen etappi oli taas fyysisesti vaativa ja nopea tykitys. Siinä tarvittiin enduron sielua, tekniikkaa ja kuntoa samaan aikaan. Viimeisellä etapilla sai laittaa urut auki, kauniisti mutkittelevalla salaman nopealla polulla. Hauskaa oli!
Kisa menikin lopulta ilman ongelmia ja loukkaantumisia. Oikeastaan yllättävän kivuttomasti. Sen verran kivuttomasti, että erehdyin kisan jälkeen kertomaan Pohjois-Norjan suurimmalle sanomalehdelle, että kisa pidetään myös ensi vuonna. Busted! Siinä sitä taas ollaan! Olisiko se shamppanja ja rapaiset hymyilevät naamat kisojen jälkeen kullanneet muistot ennätysnopeasti?

Kisa ohi, palautteen aika

Kisojen päätyttyä odottelin jännityksellä, että minkähänlaista palautetta meille tulee. Palaute oli erittäin kannustavaa! Pieniä korjausehdotuksia tuli, ja niin pitääkin. Sitä me halutammekin. Suurin osa kommenteista olivat kuitenkin tämän tyylisiä: ”Ensi vuonna tullaan varmasti takaisin”, ”Maastopyöräily ei ole ikinä ollut näin siistiä” tai että ”Kiitos, kun järjestitte kisat”. Jopa Helsingissä ja Trondheimissa asuvat kisailijat olivat tulossa ensi vuonna takaisin. Kehitettävää kuitenkin jäi, ja ajan puutteen takia kaikkia hommia ei saatu sujumaan niin kuin olisimme itse halunneet. Kummatkin jäjestäjät tekivät töitä ja opiskelivat samaan aikaan, joten aika oli välillä kortilla.

Paras palaute oli kuitenkin nähdä kasvot maalialueella kisan jälkeen. Nämä kasvot tai pitäisikö sanoa mutanaamat, muistuttivat erehdyttävästi niitä samoja iloisia naamoja, joita näin pikkupoikana, kun kisailimme krossipyörillä naapureiden kanssa lähimetsien poluilla. Tekemisen iloa. Ei suorittamista.

Tromsø Enduro 2014

Nyt on kulunut viikko kisoista ja fiilis on edelleen hyvä. Tuntuu siltä, että pääsimme tavoitteeseen. Aidon MOUNTAINbiking-kulttuurin levittäminen Tromssan alueelle ja yleisen hauskan pidon saavuttaminen terveessä kisailmapiirissä.

Ensivuoden kisojen suunnittelu on jo käynnissä. Juuri tuhannen vertikaalimetrin polun ajaneena ja panoramasaunaa testanneena homma näyttää jo aika hyvältä. Ehkä kaksi päivää ja kaksi tuhatmetristä toppia ja sen jälkeen saunaan. Ehkä..

Tähdätään siihen, että ensi vuonna vedetään paremmin, mutta ennen kaikkea samalla tyylillä. Ollaan saman streetin jätkiä ja pidetään hyvää meininkiä yllä. Eikös me juuri sen takia täällä pallolla olla? Että olisi hauskaa. Niin, ja että voitais ajaa pyörällä.

Kommentti kirjoitukseen “Tromsøn ensimmäinen enduro

  1. Siisti juttu ja hienoa että jaksoitte tollaisen järjestää.
    Ehkä siitä muut paikalliset innostuivat ja saatte ensi vuoden kisajärjestelyihin apua heiltä. Sillä kyllähän tosta perinne pitää saada.

    Oltiin viikko kisan jälkeen ajamassa samoilla paikoilla ja kyllähän Tromssan seutu on juuri optimaalinen mtb enska hommille.

Vastaa